Kuulumiset loka-joulukuulta

Lokakuun 7. päivä oli Spanieliliiton päänäyttely, jonne piti tietenkin mennä kameran kanssa. Minulla oli valokuvaamiseen aika hyvä paikka ja lisäksi tuomarin pöydän edessä oli hyvä valaistus, joten sain ihan kivoja kuvia. Aika usein näyttelykuvissa tarkennus on ollut jossain muualla kuin koiran päässä, mutta nyt oli tarkennus osunut mukavasti kohdalleen. Oli kiva nähdä taas tuttuja ja erityisesti suloinen Lois-pentu. Kuvia löytyy täältä.

Muutama päivä erkkarin jälkeen huomasimme, että Mikolla on tassussa taas pikkuvammaa. Siltä oli lähtenyt pala anturan ihoa ja tassu oli siksi pari päivää tosi kipeä. Ulkoillessa Mikolla oli kumitossu jalassa ja sisällä oli pakko pitää jonkin aikaa kauluria, ettei Miko pääsisi nuolemaan tassua. Onneksi nämä pienet tassuvaivat paranevat nopeasti.

4. marraskuuta oli kooikereiden arkitokoa Espoossa, johon osallistuimme Mikon kanssa pitkästä aikaa. Nurmikko oli täynnä isoja rusakon papanoita, joita Miko söi alkuun ihan koko ajan. Mietin jo, ettei treeneistä tule mitään, sillä Mikoa kiinnostaa vain papanat. Teimme rallytokoa ja radalla oli myös joitain ylempien luokkien kylttejä ja oikealla seuraamista. Teimme radan kahteen kertaan (välissä muut tekivät eli ei tehty putkeen) ja molemmilla kerroilla meni tosi kivasti. Mikolla oli hyvä kontakti ja oikealla tehdyt liikkeetkin sujuivat ihan kivasti. Liikkeestä maahan tarvitsi kunnon avun, sillä Miko ei ole koskaan ennen mennyt maahan oikealla puolella. Ei sitä itse osaa ajatella, että se olisi koiralle jotenkin erilaista kuin vasemmalla puolella, mutta onhan se eri asia kuitenkin. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, ettei Miko syönyt papanoita meidän suorituksen aikana, mutta ehkä se oli jo imuroinut kaikki :D Keli ei ollut kovin kiva, joten rallytokon lisäksi otimme yhteiskuvan ja lähdimme kotiin. Miko oli vetänyt papanoita ihan runsaasti ja ne ei ollut mitään pikkupapanoita, joten Mikon piti saman ja vielä seuraavan päivän aikana käydä kyykkimässä aika monta kertaa...

Miko, Hetja, Jack, Savina & Bene

Itsenäisyyspäivänä oli kooikereiden tokomestaruuskoe Lohjalla. Menin yhdistyksen tokovastaavana paikalle palkitsemaan rotumestaruuskisan. Päivä oli aika talvinen ja yllätyin kuinka kylmä Lohjalla oli. Tuntui siltä, kuin pakkasta oli useita asteita, vaikka piti olla vain pari pakkasastetta. Bussipysäkiltä oli n. 1,5 km matka hallille. Bussissa tajusin, että olisin voinut lähteä tunnin myöhemmällä bussilla. Tulipahan sitten nähtyä myös voittajaluokan suorituksia. Olin saanut etukäteen tiedon, että neljä kooikeria on ilmoitettu, kaksi avoimeen luokkaan ja kaksi alokasluokkaan. Osallistujalistalla oli kuitenkin vain kolme nimeä, joten ilmeisesti yksi avo-luokan osallistuminen oli pitänyt peruuttaa juoksujen vuoksi. Mestaruuskokeessa pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla testaamaan uutta objektiiviani, Canon EF 70-200 mmf/2.8L IS II USM. Kyseessä on sama objektiivi, jonka vuokrasin elokuun lopulla ja josta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Löysin sen juuri ennen Black Fridayta käytettynä ja säästin siinä useamman satasen. Riittävän hyvää BF-tarjousta en löytänyt, joten käytetty sopi hyvin. Yritin hallissa säätää asetuksia niin, että saisin myös liikkeestä kuvia, mutta en millään saanut sopivia. Jälkikäteen harmittelin asetusvalintojani, sillä olisin voinut saada paljon parempia kuvia, jos en olisi yrittänyt saada myös liikekuvia onnistumaan, sillä ei ne onnistunut kuitenkaan. Kuvia löytyy täältä. Kooikereilla meni hyvin ja kaikki saivat tuloksen. Saapa nähdä löytyy kokeisiin osallistujia enää jatkossa, kun kilpaileminen vaatii lisenssin. Kooikereiden kanssa kun aika paljon harrastetaan tokokokeisiin osallistumista kerran, kaksi vuodessa. Paluumatka ei mennyt ihan putkeen, sillä jäin hallille liian pitkäksi aikaa kuluttamaan aikaa enkä ehtinyt bussiin. Seuraava meni vasta tunnin myöhemmin. Ihan helpolla ei aikaa saanut itsenäisyyspäivänä kulutettua pienessä Lohjan Virkkalassa :D Tokokoe vei koko päivän, vaikka se oli vain 60 km päässä meiltä...

Samalle viikolle riitti valokuvaamista koiratapahtumissa, sillä viikonloppuna oli kolmepäiväiset Koiramessut. Perjantaina oli mielenkiintoista ohjelmaa, joten pidin silloin vapaapäivän. Harmittavasti tosin mielenkiintoisimmat luennot menivät keskenään päällekkäin sen lisäksi, että ensimmäinen meni päällekkäin myös kooikereiden kehän kanssa. Kooikereiden kehä oli lopulta niin paljon myöhässä, että olisin ehtinyt kuuntelemaan luennon (lähes) kokonaan... mutta eipä sitä voi tietää. Kävin kuuntelemassa luennot/tietoiskut "Elämää ikääntyvän koiran kanssa", "SmartDOG-testit - mitä ne ovat ja mitä ne kertovat koirasta?" (tähän olisi myös liittynyt mielenkiintoisin luento "Koiran kognitio - mitä koira ymmärtää ja käsittää", jonka missaaminen erityisesti harmitti), "Opi yhteinen kieli koirasi kanssa" ja "Eutanasia - kun on viimeisen matkan aika". Kuvia perjantailta täällä.

Chriskooi's Ottilie / Helsinki Winner 2017

Lauantaina tein vain ostoksia ja katsoin kooikereiden kehät, joten se jäi lyhyeksi visiitiksi Messukeskuksessa. Ihan hyvä niin, sillä kolme pitkää päivää olisi ollut aika raskasta. Kooikereilla meni pentunäyttely ja Pohjoismaiden Voittaja -näyttely päällekkäin. Koska "aikuiset" oli pääasiassa tuttuja koiria, joita on tullut kuvattua monet kerrat, niin kävin ensin pentukehällä ja siirryin pentujen jälkeen aikuisten kehään, joka onneksi oli ihan lähellä. PMV-näyttelystä oli juuri paras uros -kehä meneillään eikä uroksista lopulta jäänyt kuvaamatta kuin pari. Lauantain kuvia täällä.

Royal Fayza v. Dyjadin / Pohjoismaiden Voittaja 2017

Riolla on jonkin verran resurssiaggressiota, se mm. puolustaa treenireppua. Treenireppu voi ihan huoletta olla meillä kotona lattialla (eteisessä on sille oma soppi), mutta Mikolla ei ole asiaa lähelle, jos pakkaan/purkaan reppua tai kaivan sieltä jotain. Hankin syksyllä kamerarepun ja huomasin viikonlopun aikana, että Rio tulee paikalle heti, kun kuulee vetoketjun avattavan. Arvelin siitä, että Rio saattaa puolustaa myös kamerareppua. Lauantaina juuri ennen kuin olin lähdössä Messukeskukseen pakkasin viimeiset tavarat reppuun. Miko oli repun lähellä, joten käskin sen pois ennen kuin koskin reppuun. Rio tietysti ryntäsi heti paikalle. Reppu oli lattialla ja minä kyykyssä sen edessä. Repun etutasku oli avoinna 180 astetta ja hetken päästä ihmettelin, kun Rio ryömi etutaskun alla. Jälkikäteen harmittelin, etten tajunnut erikoisen käytöksen johtuvan siitä, että Miko oli takanani. Pian sen jälkeen Rio hyökkäsi jalkojeni välistä Mikoa kohden. Ehdin reagoida sen verran, että pistin käteni Rion eteen ja sain sen vuoksi osumaa Rion hampaista. Rio ei ollut ketään puremassa, vaan se vain louskutti ja käteni sattui väärään kohtaan. Onneksi sain kämmeneen, peukalon kohdalle vain pintanaarmut enkä kunnon reikiä. Peukalo turposi heti ja oli tosi kipeä. Puhdistin ja laastaroin käden ja lähdin, mutta mietin pystynkö pitämään kameraa, sillä hampaat osuivat oikeaan käteen. Onneksi kuvaaminen onnistui ihan normaalisti. Sunnuntaina käsi ei ollut enää kipeä ja melko nopeasti haavat paranivat. Eniten harmitti se, etten pakannut reppua pöydän päällä kun kuitenkin osasin arvata, että Rio saattaa sitä puolustaa.

Sunnuntaina kooikerit oli kehässä heti aamusta ja jälleen pennut ja aikuiset menivät päällekkäin. Tällä kertaa jätin pentukehän välistä, sillä pennut olivat samoja kuin edellisenä päivänä. Näyttelyiden jälkeen oli ihan reilusti aikaa ennen seuraavia tapahtumia, joten kulutin aikaa kiertelemällä jälleen kerran myyntipisteet ja syömällä. Olin niin aikaisin jo hakemassa lounasta, etteivät keittiöt ollut vielä auki :D Iltapäivällä oli Houkutusten highway, jossa oli yksi kooiker mukana. Tulin istumaan jo hyvissä ajoin, jotta saan hyvän paikan kuvata ja paikka olikin hyvä niin kauan, kunnes kilpailu alkoi. Sitten eteen kerääntyi lapsia, joka vähän haittasi kuvaamista. Viikonlopun viimeisenä tapahtumana oli minun osalta sankarikoirien palkitseminen. Palkittavana oli kooikerhondje Masi, joten siksi palkitseminen piti nähdä. Isolla lavalla palkitsemisen jälkeen koirakot siirtyivät pressialueelle, jolla oli kahvit ja kuvaukset. Pääsin samalla jututtamaan Masin omistajaa ja ottamaan kuvia. Masilla oli ihan mielenkiintoinen tarina ja on se vaan hienoa, miten koirista voi olla apua, esimerkiksi sairaskohtauksen tullessa, kuten Masin tapauksessa. Erityisesti silmäkulmaa kostutti labradori Otto, jonka ansiosta pieni poika pelastui hukkumiselta (sankarikoirat). Masi oli suloinen pieni pappakoira. Harmittavasti en saanut kovin onnistuneita kuvia kuvauspisteellä, sillä tarkennus ei jostain syystä osunut kohdalleen. Onneksi vieressä oli oikeitakin kuvaajia, jotka onnistuivat paremmin. Kuvia sunnuntailta täällä.

Cavalriina's Didi Daniela / Voittaja 2017

Sankarikoira Masi

(Valitsin joka näyttelystä yhden kuvan, joka mielestäni on onnistunut / tarkennus kohdillaan. Eivät ole ko. näyttelyiden voittajakoiria.)

Jouluaaton vietimme kotona. Meille tuli ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 joulukuusi kotiin eli ensimmäistä kertaa kummankaan koiran elinaikana. Toki molemmat olivat joulukuusia nähneet äitini luona. Rio oli kuusesta ja sen koristelusta hyvin kiinnostunut, mutta Miko ei välittänyt ollenkaan. Lahjat pistimme kuusen alle vasta ennen niiden avaamista, sillä Miko on vähän turha innokas paketinavaaja. Omaa lahjaansa se oli hakemassa kuusen alta omatoimisesti :D Miko olikin innoissaan, kun pääsi avaamaan paketteja. Jälleen lahjapaperin repiminen oli se pääasia, ei se mitä paketti piti sisällään. Riokin oli nyt aikaisempaa kiinnostunut paketistaan ja avasi sen itse. Joulupäivänä menimme äitini luokse, mutta ensimmäistä kertaa ikinä koirat joutuivat jäädä kotiin. Ajattelin, ettei Riolla olisi kovin mukavaa enkä itsekään pystyisi rentoutua, vaikka Riolla olisi kuonokoppa. Nuorin sisarusteni lapsista on nyt sen ikäinen, että sitä kiinnostaa eläimet. Muut eivät juuri koirista välitä. Vierailun kesto piti suunnitella niin, ettei koirille tule liian pitkää ulkoilutusväliä. Ihan kivasti se meni näin eikä Mikoakaan tarvinnut vahtia, ettei se varastaisi ruokaa...

Elo- ja syyskuun kuulumiset

Oho, viime päivityksestä on vierähtänyt hetki jos toinenkin... Luonnoksissa on ollut elokuun alusta lähtien kirjoitus Nose Work ja rally-tokopäivästä, mutta en vain ole saanut sitä valmiiksi. En enää ihan kauheasti muista ainakaan Rion agilitytreeneistä, mutta tässä mitä elo- ja syyskuussa on tapahtunut. Yritin kirjoittaa lyhyesti, mutta kuitenkin niin, että itselle jää jotain muistiin, joten pahoittelen kirjoituksen pituutta.

Rio on itse vienyt petinsä sohvalle :D

Lauantaina 5.8. oli rotuyhdistyksen järjestämä Nose Work ja rally-tokopäivä Espoon Luukissa. Olisin halunnut jakaa koulutuspaikan Mikon ja Rion kanssa, mutta en saanut apukäsiä mukaan ja siksi Rio jäi kotiin. Olin ajatellut koulutuksen ensisijaisesti Mikolle. Alkuun meillä oli yhteinen tilaisuus, jossa kerrottiin hieman Nose Workistä, rally-tokosta ja yleisistä asioista päivään liittyen. Sitten jakauduimme kolmeen ryhmään, joista yhdellä oli rally-tokoa, yhdellä Nose Workiä ja yhdellä vapaata aikaa. Olimme Mikon kanssa ryhmässä #2, joka aloitti rally-tokolla. Rally-tokon piti olla ulkokentällä, mutta sääennusteen vuoksi koulutus oli siirretty tallirakennuksen vintille. Samassa rakennuksessa oli myös koirakoulu Tassutreenin tilat, jossa pidettiin Nose Work. Radanrakennuksen jälkeen alkoi sataa kaatamalla, joten hyvä vain, että oltiinkin sisällä :) Sade ropisi niin kovaa tallin kattoon, ettei kouluttajan puhetta meinannut kuulla. Meillä oli lyhyehkö rata, jossa oli myös VOI-luokan kylttejä. Meillä rata meni ihan ok, mutta Mikon vire ei ollut parhaimmillaan. Omatoimipisteitä oli kaksi. Toisessa oli erilaisia houkutuksia, joiden seassa käveltiin. Miko meni kaikkiin ruokahoukutuksiin :D Toisella omatoimipisteellä oli ympyrässä ämpäreitä. Koira piti jättää vuorotellen eri ämpärin viereen istumaan, mennä itse keskellä ympyrää ja kutsua koira joko sivulle tai eteen. Tarkoituksena, että koiran tulisi osata tulla sivulle/eteen mistä kulmasta tahansa.

Rally-tokon jälkeen meillä oli Nose Work treenit. Aloitimme Mikon kanssa treenit muistuttelemalla mieleen, mitä Nose Work on eli naksuttelin kun Miko haisteli eukalyptuspurkkia. Sitten lattialle pistettiin kaksi purkkia ja lopuksi kolme. Harjoittelimme jo vähän ilmaisua, joka Mikolla olisi maahanmeno. Treenien jälkeen meillä oli tauko ja Miko pääsi lepäämään autoon. Minä kävin katsomassa ja kuvaamassa muiden treenejä.

Tauon jälkeen oli meidän ryhmän toinen rally-tokosessio. Omatoimipisteitä oli kolme, joista yhdessä oli kaikki eteen istumisen kyltit, yhdessä kaikki jäävät kyltit ja yhdessä puolenvaihdot edestä, takaa ja sivulta. Kouluttajan kanssa sai käydä läpi jotain, mihin kaipasi apua. Kävimme Mikon kanssa ensin omatoimipisteillä, jotka menivät yllättävän hyvin. Kouluttajan kanssa katsoimme meidän eteen istumisia. Kouluttaja pyysi minua peruuttamaan niin, että Miko kävelee minun etupuolella ja siitä piti käskeä Miko eteen istumaan. Alkuun Miko meni maahan "fram" sanasta ja sitten se jäi istumaan liian kauas. Kouluttaja oli sitä mieltä, ettei Miko tiedä mitä fram-käsky tarkoittaa. Peruuttamisia meidän kannattaa jatkaa ja eteen istumista voi harjoitella myös istumalla itse tuolilla.

Nose Workissä © Ida Alexandersson

Toisessa Nose Work sessiossa jatkettiin kolmella purkilla hajun etsimistä. Kouluttaja myös pyysi odottamaan, että Miko tarjoaisi maahanmenoa. Siihen Miko ei ollut vielä valmis, joten oikean purkin löydettyään se huitoi sitä tassulla ja kaatoi purkin, kun palkkaa ei kuulunut. Muitakin purkkeja meni kumoon, kun Miko yritti keksiä mistä palkan saa. Lopulta sitten annoin käskyn. Mikon kanssa ei montaa toistoa tehty, sillä väsymys alkoi jo näkyä. Ostin eukalyptus-hajun kotiin, joten pääsemme jatkamaan harjoituksia.

Miko jaksoi yllättävän hyvin pitkän päivän, mutta kyllä sille uni maistui heti, kun se pääsi autoon. Kuvia päivästä täällä.

Sunnuntaina 6.8. oli meidän oma treenivuoro, johon otin vain Rion mukaan. Aiheena oli persjättö ja takaakierto. Olin taas tosi hyvin suunnitellut treenit; kentälle tultuamme googlasin jonkun pätkän, jossa harjoitellaan persjättöä.. Persjättö meni ihan hyvin, mutta olinkin valinnut helpon harjoituksen. Suoralla olisi vaikeampi ehtiä leikkaamaan edessä. Ongelma oli putken jälkeinen hyppy, sillä Rio ei vielä tuollaisessa tilanteessa irtoa. Yritin heittää lelun putken jälkeen, mutta Rio kiersi hypyn. Jätin sitten pallon hypyn taakse Rion nähden. Koko radanpätkää ei näin voitu tehdä, sillä pallo houkutteli liikaa, mutta putkelta asti onnistui. Sen jälkeen pätkä meni hyvin. Takaakierrot meni ihan ok. Mietin vain, onko ok, että käsky on sama kummallekin puolelle. Kerran taisin sanoa "takaa", vaikka käskyn pitäisi olla "kierrä"... Jonkun verran hajut vei Rioa ja ainakin kertaalleen vein sen takaisin kentän laidalle ja annoin sen hetken siellä odotella ja sitten yritettiin uudestaan keskittyä treeniin.

Tämän jälkeen meille tuli kolmen viikon tauko treeneistä. Minulla oli flunssa, joka ei millään tahtonut mennä ohi. Tarkoituksena oli kolmena viikonloppuna putkeen mennä kuvaamaan agikisoja (I-HAH, HAU ja HSKH), mutta kaksi ensimmäistä kisaa parantelin kotona flunssaa. Viimeinen oli Helsingin Seudun piirinmestaruuskisaviikonloppu, jota en halunnut jättää välistä, sillä olin suunnitellut sille viikonlopulle vuokraavani objektiivin. Ja niin teinkin eli minulla oli viikonlopun käytössä Canon EF 70-200mm f/2.8L IS II USM -objektiivi. Tästä haaveilen, mutta sillä on sen verran hintaa, että täytyy hetken aikaa säästää :) Ja kun on niin arvokkaasta objektiivista kyse, niin kannattaakin ennen ostopäätöstä testata. Lauantaina 26.8. oli 1.- ja 2. luokan kisat ja sunnuntaina 27.8. oli 3. luokan kisat ja joukkuepiirinmestaruuskisat. Objektiivi oli melko painava, joten laskin sen penkille/pöydälle aina kun oli taukoa, esim. rataantutustuminen. Olin hyvin tyytyväinen objektiiviin ja kuvien laatuun, vaikka aika paljon kuvissa oli epätarkkuutta, mutta se johtuu kuvaajasta. Tarkennus aiheuttaa minulle hankaluuksia, erityisesti agilitya kuvatessa. Ehdottomasti hankin tämän objektiivin jossain vaiheessa. Kuvia lauantailta täällä ja sunnuntailta täällä.

Lauantaina 2.9. kävin Saaran kanssa tekemässä yhden voittajajäljen Mäntsälässä, jossa seuraavana päivänä kisattiin mejän piirinmestaruuksista. Saara ja Huugo olivat päässeet mukaan kisaamaan Helsingin piirinmestaruudesta. Olipa mukava käydä pitkästä aikaa tekemässä jälkeä. Sääkin oli oikein sopiva, ei ollut kylmä eikä kuuma tai märkää.

Sunnuntaina 3.9. osallistuimme Mikon kanssa oman seuran rally-tokokisoihin, joista toiveena oli viimeinen avoimen luokan hyväksytty tulos. Rata oli aika kiva ja varsinkin alku oli Mikon tapaiselle koiralle hyvä. Lämmitellessä ennen omaa vuoroa kohtasimme tolleripennun, jota Miko pääsi tervehtimään. Miko tuntui saavan siitä virtaa ja Miko oli leikkisällä tuulella pentukohtaamisen jälkeen. Teimme ennen omaa vuoroa yksittäisiä liikkeitä aina silloin, kun Miko otti kontaktia. Olen joskus onnistunut paineistamaan Mikon juuri ennen omaa suoritusta, joten siksi vältin tekemästä liikaa ja yritin saada vain onnistumisia. Radalla oli lähtö ja maali lähekkäin. Viimeisenä tehtävänä oli houkutus, joten se oli lähellä lähtöä. En silti osannut ajatellakaan, että houkutuksessa oleva patukka voisi kiinnostaa Mikoa, joten tuli yllätyksenä, että Miko syöksähti haistelemaan sitä. Siitä tuli siis heti alkuun -10 p. Sen jälkeen rata sujui ihan hyvin. Meno ei tuntunut yhtään niin tahmealta kuin yleensä kisoissa, mutta jonkun verran Mikon haahuili. Radasta jäi tosi hyvä fiilis, mutta tiesin, että on siinä ja siinä saammeko tuloksen. Pisteitä saimme 62, joten hyväksyttyä tulosta emme saanut. Toinen -10 p. oli täyskäännös vasemmalle ja muuten radalta tuli aika paljon yksittäisiä vähennyksiä mm. puutteellisesta yhteistyöstä ja vinosta asennosta. Video radasta löytyy täältä, kiitos Marille!

Samana päivänä oli oma treenivuoro, johon taas vain Rio pääsi mukaan. Harjoittelimme pakkovalssia muutaman toiston verran. Sitten hyödynsin edellisen ryhmän möllitasoista rataa, josta teimme noin 7-8 esteen pituista pätkää. Videokameran muistikortti täyttyi jo ensimmäisen harjoituksen aikana, joten ei ole mitään muistin tukena... Muistaakseni tekemällämme pätkällä oli hyppyjen ja putkien lisäksi muuri, jota piti tehdä yksittäin tai yhden hypyn kanssa useampaan kertaan, sillä muuria on tehty vähän ja Rio tosi herkästi kiersi sen. (Jos muuri ei ollut tällä kertaa, niin sitten se oli seuraavalla :) ) Enempää ei muistu mieleen.

Rally-tokokisojen jälkeen oli sen verran hyvä fiilis Mikon vireen tasosta ja toisaalta harmitus siitä, että viimeinen hyväksytty tulos jäi saamatta, että jo samana päivänä tutkin kisakalenteria. Kirkkonummella oli kisa, jossa oli vielä vapaata, joten ilmoitin Mikon sinne. Niinpä sateisena lauantaina 9.9. hyppäsimme junaan ja matkustimme Kirkkonummelle. Meillä oli tullut vain vähän vettä, mutta Kirkkonummella satoi ihan reippaasti. Miko pysyi suht kuivana, kun pistin sille sadetakin ja itsekin pysyin melko kuivana sadeviitan alla. Teimme taas Mikon kanssa yksittäisiä kylttejä aina kun se otti kontaktia. Mikon vire oli yllättävän hyvä ja se jopa äänteli perusasentoon tulleessaan. Märkä maa ei onneksi tuntunut haittaavan ja onneksi sade lakkasi juuri ennen avoimen luokan alkua. Meidän suorituksen aikana Mikon vire ei enää ollut niin hyvä ja se jostain syystä jäi välillä katselemaan jonnekin kaukaisuuteen. Se oli vähän poissaolevan näköinen, mutta suoritus ei silti tuntunut tahmealta. Rata tuntui menneen ihan kivasti. Palkintojen jaossa tuomari sanoi mukavat sanat: 78 pistettä, RTK2 ja menolippu voittajaan! Ja samalla sijoituttiin kolmanneksi (enempää hyväksyttyjä tuloksia ei ollutkaan). Tuomari sanoi kisakirjaa ojentaessa, että unohdin yhden istumisen. Saimme siis yhden turhan -10 pistettä vain siksi, että kahdessa eteen istumisessa olisi toisessa pitänyt ensin pysähtyä ja minä ohjasin siinäkin Mikon suoraan liikkeestä eteen istumaan. Vähänkö harmitti, mutta toisaalta 78 pistettä oli jo muutenkin meidän parhaat pisteet AVO:sta. Sateinen keli oli meidän puolella ja Mikon hidastelut meni sen piikkiin. Tuomarin kommenttina arvostelulomakkeessa oli "Pientä hidastelua sateesta, muuten kiva suoritus."

Sunnuntaina 10.9. olimme varmaan agilitytreeneissä, mutta videota ei ole ollenkaan, kun en ollut saanut aikaiseksi tyhjentää muistikorttia. Tämä taisi olla se kerta, kun edellisen ryhmän viimeinen koirakko teki vielä rataa meidän tullessa paikalle ja sillä oli juoksuhousut päällä. Ajattelin jo, ettei meidän treeneistä tule varmaan mitään, sillä olen ajatellut, että ne hajut, jotka Rio vie välillä treeneissä, on nimenomaan juoksunartuista. Onneksi Rio ei ollut juurikaan hajujen vietävänä. Jonkin verran se haisteli siinä kohtaa, jossa oli radan lähtö eli jossa narttu oli istunut. Hyödynsin jälleen edellisen ryhmän rataa ja teimme siitä noin 8 esteen pätkää. Juuri muuta ei sitten treeneistä muistukaan...

Sunnuntaina 17.9. oli meidän viimeinen kesäkauden treenikerta, sillä kuun viimeisenä sunnuntaina ei ollut treenivuoroa agikisojen vuoksi. Mikokin pääsi pitkästä aikaa treeneihin mukaan ja isäntäkin tuli pitkästä aikaa avuksi. Rion kanssa tein lyhyttä ympyrän muotoista rataa, jossa oli hyppyjä ja putkia. Yhdelle hypylle piti tehdä valssi ja siinä olin aina myöhässä. Jos Rio juoksee kovaa kaarteessa, niin se menee helposti esteen ohi. Se koskee myös putkia. Silloin Rio kiertää putken ulkokautta. Ehkä kierrettävä este ei ole kunnolla linjassa Rion juoksulinjan kanssa ja sen on helpointa kiertää este ulkokautta kuin alkaa vauhdissa muuttamaan linjaa. Saatiin kyllä Rion kanssa tämä ympyrärata toimimaan muutoin paitsi tuon valssin osalta. Rio osoitti vähän kiinnostusta puomia kohtaan, joten ajattelin, että voisi kokeilla mitä Rio tuumaa puomista. Puomi kolisi, kun Rio koski siihen ja siksi se jännitti Rioa. Ajatteli jo, että meillä menee jo aikaa siihen, että saan Rion ylipäätään menemään koko esteelle, mutta onneksi näin ei käynyt. Pidin Rioa lyhyessä hihnassa, jotta se ei pääsisi hyppäämään puomilta alas. Puomi oli jännittävä ja ensimmäisellä kerralla Rio syöksähti alastulolta maahan. Toisella kerralla Rio meni puomille jo tosi reippaasti. Heitin lopussa kosketusalustan puomin eteen, mutta eipä Rio 2on2off asentoa ottanut, kun ei sitä koskaan ole harjoiteltu. Yritin kuitenkin, jos se vaikka koskisi alustalle niin, ettei se poistuisi puomilta. Jokin puomissa Rioa kiehtoi, sillä se meni sinne ihan omatoimisesti. Kerran Rio pääsi hyppäämään alas, kun en itse ollut tarkkana. Puomin jälkeen teimme välistävetoharjoituksia. Alkuun Rio karkasi puomille. Välistävedot ei oikein meinannut onnistua, mutta pari onnistunutta mahtui joukkoon. Ehkä kummallakaan ei ollut keskittyminen ihan parhaimmillaan. Lopuksi teimme vielä ympyräradan ja kosketusalustaharjoituksia. Mikon treeneistä ei ole kerrottavaa jälkipolville, sillä Miko päätti keskittyä haisteluun.

Sunnuntaina 24.9. kävin katsomassa HAU:n kisoja ja kuvasin myös jonkin verran. Ei tosiaan ole sama asia kuvata omalla objektiivilla agilitya kuin mitä lainaobjektiivilla oli... Ja onhan 135mm ja 200mm polttovälien ero ihan merkittävä, kun kuvaa agilitya. Toinen kisaamassa olleista kooikereista oli Rion täti Veea. Kuvia täällä.

Perjantaina 29.9.2017 tuli vuosi täyteen Mikon kastroinnista. Mikon turkki on onneksi pysynyt ihan hyvänä, vaikka häntäkarvat menevätkin nykyään helposti takkuun. Olen ollut pääosin tyytyväinen kastroinnin vaikutuksiin. On ihanaa, ettei Miko ole enää tiettyinä aikoina levoton ja piippaileva eikä tytöt tai niiden hajut vie sitä. Epävarmuuden korostuminen on ikävä puoli. Se näkyy erityisesti Rion seurassa, kun olemme ulkona, mutta näkyy se myös ilman Rioa. Esimerkiksi eilen lenkitin päivällä pojat erikseen ja Mikon piti haukahtaa kahdelle koiralle, joista toinen oli parsontyttö ja toinen pelokkaan oloinen shelttipentu. Mikolla ei ollut mitään syytä haukahtaa kummallekaan, sillä koirien käytöksessä ei ollut mitään uhkaavaa eikä niiden pitäisi olla jännittäviä. Miko haukahti molemmille vain kerran, mutta tuntuu ikävältä, jos pikkuinen, ei kovin paljon luovutusikää vanhempi, shelttipentu aiheuttaa Mikolle ahdistumista ja epävarmuutta. Kaikille vastaantuleville koirille Miko ei onneksi hauku, mutta tosi helposti siltä tulee ainakin se yksi haukku. Ja sitten vielä se meteli, mitä Miko pitää, jos ovikello soi... Mitä vanhemmaksi Miko tulee, sitä kovempi tai oikeastaan korkeampi ääni siitä lähtee.

Sekalaista heinäkuulta

Heinäkuun alkupuolella, muutama päivä Nuuksiosta paluun jälkeen, söimme kesän ensimmäiset mansikat kermavaahdon kera. Kermavaahtoa jäi yli ja isäntä sitten syötti siitä osan koirille, antaen sitä vuorotellen molemmille. Jossain vaiheessa Rio ilmeisesti ajatteli, että kermavaahto on hänen ja alkoi rähistä Mikolle. Miko sai joko omasta tai Rion hampaasta osumaa kieleen ja kielestä tuli vähän verta. Myöhemmin tarkempi tarkastelu osoitti, että Mikolta oli lähtenyt ihoa kielestä ja kielen alla oli kolikon kokoinen verenpurkauma. Kieli oli varmasti kipeä, mutta Miko söi, joi ja nuoli kuppinsa ihan normaalisti. Kieli onneksi parani nopeasti ja itsekseen.

Miko ja osuman saanut kieli

Pari viikkoa sitten lyhensin ja harvensin Mikon housukarvoja. Housukarvat ovat kastroinnin myötä kasvaneet pituutta ja on ne melko runsaatkin. Ensin leikkasin haaroista pari takkua, joita ei kannattanut alkaa selvittää. Pitäisi muistaa harjata Mikoa säännöllisesti nyt, kun sen turkki on helpommin takkuuntuva. Harjaan koiria harvoin, yleensä karvanlähtöaikaan tai jos muuten tuntuu siltä, että olisi hyvä harjata. Korvantaustakarvoja kampaan useammin pikkukammalla, sillä ne ovat helposti takkuuntuvia ilman kastrointiakin. Oli haastavaa saada karvat leikattua niin, ettei ne näyttäisi saksituilta. Jonkin verran housukarvat lyhenivät ja vähän sain niitä harvennettua. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, vaikka olisi karvoja voinut enemmänkin harventaa :) Lopuksi harjasin Rionkin ja oli ihan yllättänyt, että jouduin välillä "puhdistamaan" harjaa karvoista. Riosta ei ole vielä tähän mennessä koskaan lähtenyt niin paljon karvaa, että sitä jäisi ihan kunnolla harjaan. Ei se toki ole haitannut, että vain yhdellä koiralla on kunnollinen karvanlähtöaika ;) Ehkä Riostakin on nyt tullut aikuinen.

 Ennen ja jälkeen, kai näissä jotain eroa on :D (on ne oikeasti lyhentyneet)

Agilitytreenit on jäänyt kaksi kertaa välistä, mutta sunnuntaina pääsin vihdoin testaamaan kaksi viikkoa sitten ostamaani namitaskullista lelua. Tällaista meille on suositeltu treeneihin. Kävin ensin kysymässä lelua Mustista & Mirristä, mutta heidän valikoimassa ei enää ollut namitaskullisia leluja. Googlaamalla löysin Ke-Hun lelun ja sellaisen päätin ostaa, sillä Nani Anneten valokuvauskurssilta sponsorilahjana saatu Ke-Hun narupallo on ollut suosittu palkka treeneissä. Oli muuten aika kätevää, että Tuusulassa sijaitseva Ke-Hun varasto (tai siis Kepeä Taival) sattui olemaan auki juuri sinä päivänä, kun poljimme äitini luokse Rekolaan. Varasto oli Tuusulan rajalla, lähellä Vantaata, joten sinne polkemisesta tuli vain 6 km ylimääräinen lenkki.

Treeneissä käytin namitaskulelua palkkaukseen, mutta taisin heittää sen Riolle vai kerran. Namit olivat vähän huonoja tähän tarkoitukseen ja Rion oli hankala saada niitä lelusta. Tällä kertaa ei tehty ohjausharjoituksia, vaan etsin netistä supermöllitasoisen radan. Kokeilin rataa ensin Mikon kanssa ja sitten aloitimme Rion kanssa osissa. Yllättävän hyvin rata meni Rion kanssa, vaikka esteiden ohituksia tuli välillä. Valsseissa olin ihan liian myöhässä ja mietin oliko esteväli liian lyhyt. Isäntä oli pitkästä aikaa mukana treeneissä ja kokeili mennä rataa ilman puolenvaihtoja Mikon kanssa. Ihan ok heillä meni :) Isäntä kokeili myös Rion kanssa ja alkuun Rio vain haukkui ja hyppi päin, mutta kyllä se sitten alkoi sujua.

Mikon kanssa teimme myös rallytokoa. Tuttuun tapaan minulla ei ollut mitään kummempaa suunnitelmaa, vaan keksin tehtäviä lennosta. Eteen istumiset menivät yllättävän hyvin, mutta niitä olemmekin kotona harjoitellut.

Loman aikana olen myös harjoitellut valokuvaamista. Kävin kuvaamassa HAUn iltakisoja kahtena perjantaina. Ensimmäisellä kerralla ulkokentällä alkoi hypäri vasta yhdeksän jälkeen, joten valoa ei kovin kauaa riittänyt. Ilta-auringossa kuvat tuntui onnistuvan ihan kivasti, mutta kotona huomasin pettymyksekseni, että lähes joka kuvassa oli tarkennus pielessä. Melkein teki mieli itkeä, kun en osaa... Seuraavana perjantaina jo ensimmäinen rata oli ulkona eli klo kahdeksan jälkeen, joten valoa riitti pidempään. Kuvien onnistumisprosentti oli suurempi, mutta ehkä on turha yrittää kuvata illalla objektiivilla, joka ei ole valovoimainen. Lopulta kuvankäsittelyn jälkeen totesin, että ehkä ne ensimmäiset kuvat olivat sittenkin parempia, mutta olin joutunut poistamaan varmaan kaksi kolmasosaa kuvista... 14.7. kisojen kuvia täällä ja 21.7. kisojen kuvia täällä. Lauantaina olisin halunnut käydä kuvaamassa meidän seuran epiksiä, mutta poljin sittenkin Tuomarinkylän vinttikoirakeskukseen kuvaamaan kooikerit Helsinki kv:ssä. Kivikkoon olisi ollut pidempi matka ja alkoi jo vähän tuntua se, että tällä viikolla on tullut poljettua ennätyspaljon kilometrejä per viikko. Näyttelyn kuvia täällä.

Tänä kesänä on tullut poljettua paljon pyörällä, vähän koirien kustannuksella. Koirat on toki päässyt normaaleille lenkeille, mutta yleensä lomalla tulee tehtyä enemmän pitkiä lenkkejä niiden kanssa. Täytyy ensi kesäksi ostaa koiraperäkärry pyörään, että saadaan pojat mukaan reissuille :D

Repoveden kansallispuistossa

Repoveden kansallispuistossa käynnistä olen haaveillut pari vuotta. Taisi olla niin, että silloinen työkaverini kertoi vaelluksestaan Karhunkierroksella, johon kuului myös riippusiltojen ylitystä. Riippusilloissa on jotain kiehtovaa, joten mietin missä voisi lähempänä päästä sellaista pitkin kulkemaan. Repovesi taisi olla työkaverini ehdottama ja niinhän sitten heti menin tutkimaan sitä tarkemmin luontoon.fi -sivustolta. Harmikseni sinne ei päässyt hyvin julkisilla, lähin bussipysäkki taisi olla 10 km päästä kansallispuistosta. Pitäisi siis yrittää saada joku autollinen kaveri mukaan. Repovesi jäi kuitenkin taka-alalle odottelemaan. Tänä vuonna touko-kesäkuun aikana aloin nähdä facebookissa mainoksia, että Repovedelle pääsisi bussilla, joten ryhdyin suunnittelemaan reissua tälle kesälle. (Vähän kyllä pisti miettimään, että mistä fb tiesi minun haluavan käydä Repovedellä ja kulkevan julkisilla, varsinkaan kun en ole Repovettä pitkään aikaan googletellut...)

Oli siis kiva, että Repovedelle pääsi kesällä myös bussilla, mutta bussiaikataulut eivät sopineet kovin hyvin juna-aikataulujen kanssa yhteen ja muina päivinä, kuin lauantaina, ensimmäisen Kouvolasta lähtevän bussin ja viimeisen Repovedeltä lähtevän bussin välillä oli vain noin 4 tuntia (siis siitä, kun ensimmäinen bussi saapuu Repovedelle ja viimeinen lähtee). Mieluiten olisin mennyt arkipäivänä, mutta lauantai oli paras vaihtoehto. Säätiedotus näytti viime lauantaille sateista säätä, mutta perjantaina säätiedotus oli muuttunut sen verran, että vettä tulisi vain vähän. Siispä ostin junaliput Kouvolaan seuraavaksi päiväksi. Onneksi uuden IC-junan lemmikkien ikkunapaikat olivat vielä vapaina. Isäntä ja Miko istuivat käytävän vasemmalla puolella ja minä Rion kanssa oikealla puolella. Lemmikin tasanne oli melkein samalla korkeudella penkin kanssa ja siinä oli paljon tilaa, hyvin mahtuisi kaksikin koiraa. Nämä ovat uudet suosikkipaikat junassa :) Rion oli alkuun vaikea rentoutua, mutta kyllä sekin lopulta meni lepäämään.

Ensin Rioa jännitti...

...mutta sitten se malttoi levätä. Ja hyvin on tilaa.

Junan parhaat lemmikkipaikat

Kuva myös Mikosta

Bussimatka Kouvolasta Repovedelle kesti 55 min. Ainoana jäimme Repovedellä pois. Lähdimme kiertämään Ketunlenkkiä, joka lähti Lapinsalmen parkkipaikan vierestä. Ensimmäisenä kävimme rannassa, jossa pojat kävivät juomassa ja kahlaamassa. Rannasta oli lyhyt matka reissun kohokohtaan eli riippusillalle :D Pakollisten kuvien jälkeen isäntä ja Miko lähtivät ylittämään siltaa. Mikoa jännitti kovasti ja se eteni hitaasti. Kun vaadittava 10 m väli oli suunnilleen täynnä, lähdimme Rion kanssa perään. Rioa ei silta yhtään jännittänyt. Meidän tultua sillalle, se alkoi heilua enemmän ja siksi Mikon matka hidastui. Kovasti sitä sai kannustaa eikä se siltikään uskaltanut liikkua kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Lopulta Miko kannettiin toiselle puolelle, jotta muutkin pääsisivät sillalle.

 Pojat riippusillan alussa / Miko on mennyt maaten eikä meinaa uskaltaa liikkua

Näkymä riippusillalta

Ennen Katajavuorelle nousua pysähdyimme jälleen rannalla, jossa Miko innostui spurttaamaan. Riokin olisi lähtenyt siihen mukaan, jos ei olisi samaan aikaan kakonut kurkkuun jäänyttä heinää... Pienen tauon jälkeen molemmat pojat hepuloivat rannalla. Miko kävi kertaalleen kahlaamassa niin syvällä, että luulin sen menevän uimaan, mutta ei. Miko tyytyi edelleen vaan kahlailuun. Viilennyksen jälkeen oli hyvä lähteä nousemaan portaita Katajavuorelle. Näköalapaikalle oli kovin jyrkät portaat, mutta molemmat pojat pääsivät ne ylös ja alas. Maisema näköalapaikalta oli upea!

Katajavuoren huipulla

Miko

Katajajärven rannalle tultaessa alkoi sataa. Olin edellisenä päivänä ostanut pojille Rukan ohuet sadetakit (Rukka Hike Air Rain & Wind -takki), jotka tulivat heti käyttöön. Olin haaveillut jo pidemmän aikaa noista sadetakeista, mutta mielestäni takilla on hintaa ihan liikaa. Tuhlasin nyt kuitenkin niihin, sillä päivälle oli luvattu sadetta ja ajattelin, että olisi kivempi jos pojat pysyisivät kuivana (bussi- ja junamatkojen takia). Pojilla on kyllä sadetakit, mutta ne ovat sen verran paksut, ettei niitä viitsi käyttää kun lämpöä on 15 asteen hujakoilla. Ihan ok takit olivat, mutta Mikon takin tarrakiinnitys vatsakappaleessa aukesi jossain vaiheessa eikä enää pysynyt kiinni, kun tarraan jäi multaa. Plussaa siitä, että takit vievät vähän tilaa ja on melko nopea pukea päälle. Sade onneksi lakkasi jonkin ajan kuluttua.

Pojat sadetakeissaan

Matkan loppuosassa oli veden ylitys Ketunlossilla. Lossin palautumista vastarannalta odotellessa näkyi kauempana salamoita. Onneksi meidän kohdalla ei edes satanut, mutta ukkosenjyrinä kuului. Olisin ihan mielelläni mennyt lossilla oman porukan kesken, mutta lossin palattua vastarannalta, tuli paikalle isompi porukka, jonka kanssa jaoimme lossikyydin. Olisimme voinut jäädä odottamaankin, mutta kohta olisi voinut tulla seuraava porukka. Jäi siis lossilla kuvaaminen vähemmäksi kuin olin suunnitellut. Mikolle lossi oli jännittävä, mutta enemmän sille varmaan oli ongelma mennä alas lossiin ja nousta sieltä pois, sillä Miko ei jostain syystä voinut astua välissä olevalle portaalle, vaan se yrittää tulla yhdellä hypyllä. Se sitten aiheutti jahkaamista, hypätäkö vai eikö.

Ketunlossi

Rio katselee lossista

Ketunlenkki on 5 km pitkä ja meillä meni sen kulkemiseen parilla evästauolla noin 3 tuntia. Sopivasti aikaisempaan bussin lähtöön oli alle tunti. Olisin mielelläni kävellyt enemmänkin ja mennyt myöhemmällä bussilla takaisin Kouvolaan, mutta sade oli taas alkanut eikä sateessa kulkeminen innostanut, vaikka siihen olimme varautunut. Bussimatkalla ostin junaliput kotimatkalle ja harmittavasti ensimmäisessä junassa, johon olisimme ehtinyt, ei ollut lemmikkipaikkoja vapaana. Siinä vaiheessa harmitti, ettemme jäänyt vielä Repovedelle. Kulutimme sitten Kouvolassa 2 tuntia junaa odotellessa. 12 tuntia meni kaikkiaan reissuun, mutta olen tyytyväinen, että Repovesi on nyt nähty. Siis osittain nähty. Kuulimme bussia odotellessa kokeneelta Repoveden kävijältä, että Olhavassa ja Kuutinkanavalla kannattaa käydä, mielellään kuljen myös Ketunlenkin uudestaan. Lisää kuvia Repovedeltä löytyy täältä.

Rion kanssa ei ole tullut kauheasti matkustettua, sillä se on ollut aika kova stressaaja ainakin julkisissa kulkuneuvoissa. Ilokseni olen viime aikoina huomannut useampaankin kertaan, että Rio on matkustanut tosi kivasti. Usein se menee heti bussissa lepäämään aikaisemman hermoilun sijaan. Paremmin Rio taitaa matkustaa, kun Miko on mukana.

Paluumatkalla junassa oli ahdasta

Helsingin bussissa oli sitäkin ahtaampaa.
Miko makoilee leveästi, Rio vasemmalla
yrittää olla liiskautumatta

Paluumatkalla vastaan tuli yöjuna Kemijärvelle ja siitä tuli mieleen, että olisi kiva joskus matkustaa yöjunalla. Tai olenhan kerran matkustanut, kun menin Miko-pentua katsomaan Ouluun, mutta hytissä en ole ollut (ja perusistumapaikoille en kyllä uudestaan mene). Heti kotona menin jostain syystä taas tutkimaan luontoon.fi -sivustoa ja silmiini osui Pieni Karhunkierros 12 km Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa. Jostain syystä innostuin tuosta päiväpatikkareitistä ihan kunnolla (reitillä on mm. kolme riippusiltaa), mutta jätetään reissu kuitenkin ensi vuoteen. Yöjuna + päiväpatikointi + riippusillat kuulostaa hyvältä :D Sen verran jo suunnittelin, että voisi mennä yöjunalla Rovaniemelle, Rovaniemeltä bussilla Kuusamoon, jossa hotellissa/mökissä yötä. Sitten aikaisin aamulla bussilla Juumaan, josta Pieni Karhunkierros lähtee, 4-9 h patikointia (meillä menisi ehkä 6-7 tuntia), sitten takaisin bussilla hotellille/mökille, jossa toinen yö ja aamulla bussilla takaisin Rovaniemelle ja (yö)junalla takaisin Helsinkiin. Tai mahdollisesti jäisi useammaksikin yöksi pohjoiseen. Kesäloma olisi helpoin ajankohta, mutta Lappi ei ole tuttua seutua. Kannattaako sinne lähteä esim. heinäkuussa? Eniten mietin hyttysiä ja mäkäröitä, joilta koiria voi olla vaikea suojata. Mäkärät kiusannevat vatsa loppukesällä?

Pieni Karhunkierros on ilmeisesti kovin suosittu reitti, joten siellä ei tarvitse kulkea yksin. Paikoin voi olla jopa ruuhkaa(?) On ihan kiva, että välillä tulee muita ihmisiä vastaan, ettei ihan yksin ole keskellä ei-mitään, mutta en tykkää, jos kovin paljon ihmisiä kulkee samoilla reiteillä. Repovedelläkin oli yllättävän paljon porukkaa (mielestäni liikaa). Meidän odottaessa bussia tuli koko ajan lisää ihmisiä paikalle, vaikka satoi vettä. Mahdollisesta väenpaljoudesta huolimatta olen innoissani Pienestä Karhunkierroksesta. Toivottavasti reissu ensi vuonna toteutuu.

Mökkeilyä ja pakkovalsseja

Viime viikon maanantaina lähdimme kahdeksi yöksi Nuuksioon, Oravankolo-vuokratupaan. Samassa paikassa kävimme kolme vuotta sitten. Mökillä ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. Säätiedotukset vaihtelivat aika paljon (milloin sataa, milloin ei). Maanantaina aamupäivällä satoi aika reippaasti ja vaikka hieman ennen lähtöä sade lakkasi, niin päädyimme tilaamaan taksin, jolla matkustimme Espoon keskukseen. Sieltä jatkoimme avaimen noutamisen jälkeen bussilla Kattilaan. Aamupäivän sateinen sää ei ollut tainnut innostaa retkeilijöitä, joten Nuuksion bussissa oli meidän lisäksi vain pari matkustajaa. Vaikka Rion kanssa julkisilla matkustamista pyrinkin välttämään, niin kyllä se nykyään osaa ottaa melko rennosti ja useimmiten menee suoraan makaamaan lattialle.

Kattilan parkkipaikalta oli 3 km kävely mökille. Reput painoivat paljon, sillä mukana oli mm. 6 litraa vettä, joten 3 km tuntui pitkältä ja raskaalta matkalta. Onneksi lähes koko matkan pääsi kulkemaan hiekkatiellä. Loppumatkasta joku oli ratsastanut tiellä vähän aikaisemmin ja sekö sai pojat ihan sekaisin. Rio varsinkin jäljesti kavion jälkiä niin vimmatulla vauhdilla, että hihna oli koko ajan kireällä ja Riolla henki kulki juuri ja juuri... Tuossa mielentilassa on ihan turha pysähdellä ja odottaa, että hihna löystyy. Kävely kesti noin 45 min. Perille päästyämme huomasimme, että rannan nuotiopaikalla oli jotain porukkaa grillaamassa. He onneksi lähtivät jatkamaan matkaa saatuaan nuotion sammuksiin. Mökki on kalliolla ja alas rantaan pääsee portaita pitkin.

Olimme varannut ruuaksi kuivaruokia, joihin tarvitsee lisätä vain vesi. Halusin välttää tiskaamista, joten helpointa oli vain keittää vesi. Pistin siis paljon sen varaan, että keitämme vettä kaasuliedellä, jota emme edellisellä kerralla saanut toimimaan. Nyt onnistui (ja onnistumisen tunne oli mahtava), sillä viimeksi jäi kaasuhana avaamatta mökin ulkopuolella olevasta kaasupullosta. Meillä ei kummallakaan ole kokemusta kaasulieden (tai kaasun ylipäätään) käytöstä, joten siksi se oli iso juttu :D Googlaamalla onneksi selviää moni, joillekin täysin itsestään selvä asia. Lounaaksi söimme Snack pot-ruokia, jotka veivät tilaa repussa, mutta muuten olivat hyvin kevyitä kantaa. Aamupalana oli pikapuuroa, josta en yleensä välitä, mutta Elovenan neljän viljan puuro oli yllättävän hyvää. Maanantai-illasta grillasimme nuotiolla makkaraa.

Lounas. Oli ihan hyvää.

Mökin ranta on vähän hankala. Siinä on kalliota ja vain hyvin vähän hiekkarantaa. Vastaan tulee myös aika nopeasti lumpeita, joiden sekaan ei tee mieli mennä uimaan. Miko ja Rio kahlailivat rannassa. Heitin Riolle keppiä veteen, mutta Rio ei uskaltanut hypätä veteen vaan kauhoi vettä etutassullaan ja murisi, kun ei päässyt keppiin käsiksi :D Illalla kävimme saunassa ja kävin heittämässä talviturkin. Rio piti meteliä, kun menin uimaan, mutta ei se lähtenyt perään. Kerran kannoin Rion veteen, jolloin se ui ensimmäisen kerran elämässään, mutta matka rantaan oli lyhyt.

Tiistaina lähdimme aamupäivästä kävelemään Haukkalammelle, jonne oli noin 5 km matka. Haukkalammella ostimme jäätelöä, vichyä ja vähän herkkuja sekä täytimme vesipulloja. Aurinko paistoi lämpimästi koko kävelymatkan ajan. Hieman mökille paluun jälkeen alkoi sataa. Myöhemmin sateen lakattua oli tarkoituksena paistaa lettuja nuotiolla. Siitä ei kuitenkaan jäänyt kerrottavaa jälkipolville... Sen sijaan söimme grillattuja vaahtokarkkeja. Se oli molemmille ensimmäinen kerta. Minusta rapea päällys ja sula sisällys olivat hyviä, mutta isäntää sula vaahtokarkki ällötti. Illalla kävimme jälleen saunassa, mutta ilta oli niin kolea, ettei tehnyt mieli mennä uimaan. Pojat nukkuivat molemmat yöt nätisti eli eivät alkaneet haukkua äänille. Rio viihtyi mökissä erityisesti pirttipöydän tai sängyn alla. Riolle selkeästi tuollaiset paikat ovat turvallisia, kotonakin se on usein pöydän alla.

Tuulee...

Keskiviikkona lähdimme aamupäivällä kävelemään takaisin kohti Kattilaa ja sieltä kolmella bussilla kotiin. Luonnon helmassa on ihanaa ja tykkään olla mökillä, mutta on se ihanaa palata takaisin kotiin. Ilmat olivat ihan ok eli ei satanut kovin paljon, mutta kyllä oli viileää, kun eletään kuitenkin heinäkuuta.

Sunnuntaina oli niin lämmin päivä, että lähdin treeneihin vain Rion kanssa. Aiheena oli tällä kertaa pakkovalssi ja takaakiertojakin tuli mukaan, sillä netistä löytämässäni harjoituksessa oli myös takaakiertoja. Eipä se mitään, takaakierrot olisivatkin ollut seuraavana aiheena. Ohjaustekniikoissa etenen Agilityn perusteet -dvd:n tahdissa. Kaikkia kahtakymmentä ohjausta emme ehdi tässä kesäkauden aikana harjoitella, mutta toivottavasti pääsemme jatkamaan treenejä myös talvikaudella. Osa ohjauksista on sellaisia, että itselleni muistuttelen mieleen, miten ne kuului tehdä. Osa taas on sellaisia, joita ei ole minulle koskaan opetettu tai ohjauskuvio on käyty yksissä treeneissä läpi, joten nämä voi olla hankalampia opettaa Riolle (ja itselleni).

Rio tuli ihan hyvin ohjaukseen mukaan, vaikka useimmiten olin ohjauksen kanssa myöhässä ja oma ohjaus tuntui huonolta. Takaakiertoja olemme tehnyt jonkin verran, mutta ei varmaan koskaan osana rataa, joten niitä täytyi vielä erikseen harjoitella. Treenit meni ihan ok ja olen tyytyväinen, että pääsimme koko kahdeksan esteen radan läpi, mutta toistoja tuli tehtyä vähän liikaa. Viimeisessä toistossa, joka on videollakin, Rion vauhti on jo hidastunut. Tajusin sen jo treenatessa, että tulee tehtyä turhan monta toistoa. Ei pitäisi väkisin yrittää onnistumista.