Virkistystä luonnosta

Kävin tiistaina kävelemässä Mikon kanssa Maunulan luontopolulla. Luontopolku on avattu vasta viime kesänä ja pituutta sillä on 3,3 km. Meiltä on matkaa polulle ehkä 1,3 km. Polun alkupäähän matkaa on 2 km, mutta kiertämisenhän voi aloittaa mistä vain. Alkuun kuljimme tuttuja maisemia, mutta Maunulan ulkoilumajan jälkeen kuljimme reiteillä, joilla en ole ennen käynyt. Polku kulki ihania metsäreittejä ja varsinkin 2-3 km välillä tuntui kuin olisi metsänsiimeksessä, jossain kaukana kaupungista. Niissä maisemissa sielu lepäsi. Keskuspuistossa on tullut aika paljon kierreltyä, mutta en tiedä miten Maunulan metsät on jäänyt välistä. Tuolla alueella on ollut ampumarata, joka on suljettu 50 vuotta sitten. Sen jäljiltä maaperässä on lyijyä, jota on kertynyt alueen marjoihin ja sieniin raja-arvot ylittävä määrä. Metsän laidalla olikin useampia kylttejä, joissa kerrottiin miltä alueelta marjoja ja sieniä ja ei suositella poimittavan. Luontopolku kulki myös Maunulan uurnalehdon poikki, mutta kiersimme sen. Portilla ei ollut koirakieltomerkkiä, mutta ajattelin, ettei silti välttämättä ole sopivaa mennä sinne koiran kanssa. Yhteensä kävelimme 6,66 km ja aikaa meni 1h 45 min.

Maunulan luontopolku

Tänään torstaina kävin ensimmäistä (ja varmaan  viimeistä) kertaa tänä vuonna vapaatreenaamassa meidän kentällä. Ajatuksena oli tehdä jotain pientä agilityn saralla ja hieman rallytokoa. Tein lyhyen pätkän, jossa oli A, sen jälkeen takaakiertohyppy, jolla käännyttiin ympäri, sitten putki A:n kanssa samassa linjassa ja lopuksi kepit ehkä noin 45 asteen kulmassa putkelta. Teimme ensin keppejä muistinvirkistykseksi. Pieni radanpätkä meni ihan hyvin, mutta jokin takaakierrossa mätti ja se sai Mikon vauhdin hiipumaan. Ainoastaan ensimmäinen kerta oli hyvä. Kepeillä oli myös jotain hämminkiä. Muuten ne meni hyvin, mutta välillä Miko puolen välin jälkeen skippasi muutaman kepin ja jatkoi sitten normaalisti loppuun. Puomia teimme yksittäin ja ensimmäisen kerran jälkeen se meni ihan reippaasti. Mikolla on niin hyvässä muistissa viime elokuun lentokeinu, että se aina ensimmäiselä kerralla puomilla hidastelee alussa. Rallytokoa teimme lopuksi ja teimme useita liikkeitä putkeen, mitä nyt milloinkin tuli mieleen. Välillä palkkasin vasta lopuksi ja välillä liikkeiden välissä. Nytkin oli paineistumista nähtävissä.

Agikentältä jatkoimme Vuosaareen ja Uutelan luontopolulle. Uutelassa on kaksi luontopolkua, 2,5 ja 1,5 km, jotka muodostavat kahdeksikon, jos ne kävelee peräkkäin. Itä-Helsingin luonto ei ole ollenkaan tuttua, mutta kuvien perusteella siellä varsinkin nättejä rantoja. Eikä tarvinnut pettyä. Maisemat olivat hienoja. Oli kiva välillä käväistä rannassa, jossa Miko pääsi kahlailemaan. Yhdessä risteyksessä luontopolkuviitta oli käännetty väärään suuntaan, joten siksi 4 km kohdilla tulee ylimääräinen lenkki.

Uutelan luontopolku

Ihanaa, että kaupungista löytyy hyviä ja isoja ulkoilualueita. Toivottavasti myös pysyvät virkistyskäytössä eikä metsiä kaadeta asuntojen tieltä. Nyt mieli levänneenä on hyvä palata töihin.

Kooikereita kävelee vastaan

Kesäloma lähenee jo loppuaan. Mitään kummempaa ohjelmaa ei ole ollut, mutta loma on mennyt oikein mukavasti. Töihin palaaminen ei ahdista yhtään. Oikeastaan on jo kiva palata töihin. Ehkäpä siksi, että alkuun saan melko rauhassa lyhentää to do -listaa, sillä kollegat pääasiassa palaavat vasta viikkoa myöhemmin lomiltaan. Elokuun puolivälissä, kun opiskelijat ja opettajat palaavat lomilta, on niin kauhea härdelli, että sen parempi mitä enemmän saa sitä ennen hoidettua alta. Ajattelin jopa lyhentää lomaani parilla päivällä :D

Viime viikon lopulla Mikolla oli muutakin ohjelmaa kuin perusarkea. Torstaina teimme iltalenkin Purinalle, jossa oli epikset. Miko ei toki osallistunut vaan kävimme vain katsomassa. Miko heti kisapaikalla bongasi Xeman, joka oli oman osuutensa kisaamisesta jo suorittanut. Meidän molempien silmään osui myös toinen punavalkoinen, Cleo. Cleo kiinnosti Mikoa, mutta ei samalla tavalla kuin Xema. Xema on kuitenkin tuttu. Ja tyttö. Miko pääsi tervehtimään Xemaa, mutta se ilo päättyi kun viereen tuli toinen uros. Vaikka Miko muuten oli melko nätisti kisapaikalla, niin tuohon toiseen urokseen Miko reagoi voimakkaasti. Olen huomannut aikaisemminkin, kun lähellämme asuu yksi corgityttö, jota Miko pääsee aina tervehtimään, että Miko reagoi, jos toinen uros lähestyy hänen tyttöä. Tämä on hyvä pitää mielessä. Toki en ennenkään ole päästänyt Mikoa tervehtimään tyttöjä samaan aikaan muiden poikien kanssa.

Kun alkoi sataa riittävän reippaasti, lähdimme kotiin. Lassilan liikuntapuiston nurkilla meitä vastaan käveli kooikeri. En tunnistanut urosta eikä siinä juttusillekaan viitsinyt, sillä ulkoiluttaja keskittyi ohitukseen. Normaalisti ihan jo se, että kooikeri tulee vastaan, riittää jutunaiheeksi vastaantulijan kanssa. Niitä kun ei kävele vastaan paitsi joskus tosi harvoin. Jossain meillä päin asustelee yksi uros, Chico, mutta senkin olen vain nähnyt vain kahdesti ja niistäkin ensimmäinen kerta oli joitain vuosia sitten.

Lauantaina menimme Saaran ja Huugon kanssa Nummelaan rallytokoepiksiin. Osallistuimme ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan. Parina edellisenä iltana treenailimme kotona liikkeitä, jotka ovat vielä epävarmoja. Eteen istuminen vaatii vielä reippaasti treeniä ja samoin vasemmalle kääntyminen eli takapään käyttö. Matkalla paikkaan, josta Saara nappasi meidät kyytiin, meitä vastaan tuli kooikeripentu. Meidän lenkkireitillä! Pysähdyin juttelemaan ja jonkin ajan päästä tajusin, että olinkin nähnyt tämän kolmen kuukauden ikäisen virolaisen jo aikaisemmin, kesäkuussa kooikerkoulussa Espoossa. Hipsa asuu lähellä meitä ja se on vähitellen pääsemässä laajemmille alueille kävelyille, joten tapaamme varmasti vielä uudestaankin. Hieman Hipsaa jännitti Miko, mutta kyllä se silti yritti leikkiä. Miko oli normaaliin tapaan kiinnostunut, mutta ei se mitenkään erityisesti ole pentuihin ihastunut.

AVO-luokan radalla ei ollut onneksi yhtään vasemmalle kääntymistä eikä houkutusta. Vasta kisapäivänä aloin jännittämään hihnattomuutta. En sillä, että pelkäsin Mikon lähtevän omille teille vaan siksi, ettei me olla juurikaan treenattu ulkona ilman hihnaa, agility pois lukien. Kyllähän sillä joku vaikutus on Mikoonkin. Ja jännitin myös Mikon paineistumista ja kun se selkeästi reagoi omaan jännitykseeni, niin eipä tuo auta asiaa... Ja niinhän siinä kävi, että paineistumisen vuoksi Mikolla oli alhainen vire. Meno tuntui taas niin tahmealta, kun tuntuu ettei Miko pysy perässä vaan jää jälkeen ja turhaudun, kun Miko suorittaa liikkeitä niin hitaasti. Alussa tuli pisteen vähennys puutteellisesta yhteistyöstä. Pyörähdyksen sivulla uusin eikä onnistunut siltikään, joten siitä -13. Hitaasti kävellen käännöksessä Miko pysähtyi, joten temposta pisteen vähennys. Pisteen vähennys myös yhdestä vinosta perusasennosta ja -3 yhden eteenistumisliikkeen uusimisesta. Joissain kohdissa Mikon vire parani. Saimme hyväksytyn tuloksen 81 pistettä ja tuomarin kommentit "Pientä jännitystä, mutta taitava koira :)" Kiva, että se näkyy, että Miko osaa liikkeet, vaikka se ei niitä innokkaasti teekään. Tuomari antoi palkintojenjaossa kaikille myös suullista palautetta, joka oli tosi kiva juttu. Ei pitäisi mennä mukaan Mikon hidasteluihin, vaan edetä reippaasti. Kyllä Miko lopulta tulee mukaan. Rallattelujen jälkeen menimme Nuuksioon kävelemään. En yhtään osaa sanoa, minkälainen lenkki tehtiin, mutta kyllä siellä aikaa vierähti. Sopivasti alkoi sataa juuri, kun palasimme autolle.

Sunnuntaina hyppytekniikkatreeneissä teimme perussarjaa ja pingistä. Perussarja meni ok. Pingistä teimme uudella ALO-luokan tokohypyllä, jossa on kosketuksesta putoava rima. Miko ei ollut ikinä sellaista hökötystä nähnyt, joten se kiersi hypyn. Kävin ohjaamassa Mikon hypyn yli, jonka jälkeen Miko välillä hyppäsi hypyn ja välillä kiersi. Vähän ohjausta se kaipasi, mutta lopulta Miko ylitti hypyn sekä minun että Saaran luo mennessään.

Jäniksen perässä rinnettä alas

Kävin viime maanantaina näyttämässä kättäni lääkärillä, vaikka sormi oli jo lähtenyt ihan hyvin paranemaan. Lääkäri meinasi, ettei ole syytä kuvata ja peukalon pitäisi parissa viikossa parantua. Hän kuitenkin pisti lähetteen fysioterapeutille, jonka luona kävin keskiviikkona. Se olikin ensimmäinen kerta, kun minä kävin fyssarilla :) Tosin ei siellä nyt muuta, kuin taivuteltu peukaloani ja fyssari pisti kinesioteippiä tukemaan peukaloa. Oikeaa kättä voi ihan hyvin käyttää, mutta ulkona pidän Mikon hihnaa enemmän vasemmassa kädessä, koska en voi taivuttaa oikeaa peukaloa niin, että saisin kunnon otteen.

Paloheinän huipulla hetkeä ennen ei niin
hallittua laskeutumista

Kävimme perjantaina Mikon kanssa lenkkeilemässä Pitkäkoskelle ja takaisin. Matkaan kului aikaa 3 tuntia ja kilometrejä kertyi 13. Meiltä on Pitkäkoskelle reilu 4 km, mutta ei me menty ihan suorinta reittiä. Menomatkalla kävimme Paloheinän huipulla. Vaihdoin ylhäällä Mikolle flexin, sillä ajattelin, että niin olisi helpompi mennä jyrkkä polku alas. Vastaan oli myös tullut niin vähän ihmisiä, että olisi ihan ok antaa Mikolle enemmän liikkumavaraa. Huipulta olisi päässyt alas hiekkatietäkin pitkin, joka ei olisi ollut yhtä jyrkkä. Lähdimme kuitenkin polulle. Eikä mennyt kuin hetki, kun jänis tuli polulle ja ennen kuin ehdin reagoida, Miko syöksyi jäniksen perään. Flexin takia Miko sai kiihdytettyä ihan kunnolla, joten kun hihna loppui, niin nykäisy oli sen mukainen. Lähdin juoksemaan rinnettä alas, sillä se oli niin jyrkkä, etten pystynyt tekemään mitään muutakaan kuten jarruttamaan tai estämään Mikon juoksua. Siinä juostessa ehdin ajatella, että jos kompastun ja kaadun eteenpäin, niin voi käydä huonosti. Kaatuessani nimittäin ihan varmasti pyörisin rinteen alas. Siksi ajattelin taaksepäin kaatumisen olevan paras vaihtoehto. Lähdin nojautumaan taaksepäin ja hetken päästä toinen jalka lipesi alta, sillä rinne oli kostea. Siihen mätkähdin maahan ja Mikon vauhti pysähtyi. Jonkin aikaa seisoskelin rinteessä ja pidin Mikoa istumassa, jotta se rauhoittuu ja hengitys tasaantuu. Ja kun Miko tuntui unohtaneen pupun, lähdimme hitaasti alas hihna lyhyenä. Alhaalla vaihdoin perushihnan takaisin. Mietin sitten, että olisi toki voinut olla ihan fiksua vain päästää flexistä irti. Flexi olisi varmaan rikkoutunut enkä tiedä kuinka kauas Miko olisi jäniksen perässä juossut. Onneksi ei käynyt kummemmin. Oikeaan polveen tuli vähän nirhaumaa ja mustelma sekä vasempaan kämmeneen mustelma. Ja vaatteet oli kurassa. Onneksi tosiaan niitä muita ihmisiä ei juurikaan tullut vastaan :) Eikä kukaan tainnut nähdä meidän syöksyä, joten Youtube-materiaalia ei liene luvassa :)

Pitkäkoski

Miko hyppii kiveltä toiselle

Oli aika yllättävää, että jänis sai tuollaisen reaktion aikaan. Yleensä Miko vähän laiskasti syöksähtää pupun perään, mutta hihnan kiristyttyä se antaa pupun olla tai sitten Miko ei reagoi pupuun mitenkään. Syynä oli varmaan se, ettei flexin vuoksi tullutkaan nopeasti stoppia ja Miko pääsi jatkamaan juoksua, kun en pystynyt pysähtymään. Oravat on sitten toinen asia. Aikaisemmin en kokenut Mikon reaktiota oraviin ongelmana, mutta nyt on toisin. Täällä Pohjois-Haagassa meidän lenkkireiteillä on enemmän oravia kuin Kannelmäessä ja se on voimistanut Mikon reagointia. Tällaisessa tilanteessa vastaehdollistaminen lienee aika kova sana, mutta onkohan se jo liian myöhäistä...

Sunnuntaina kävin Tainan kanssa katsomassa Aian ja Lokin kolmeviikkoisia pentuja. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt noin pieniä pentuja. Olihan ne ihan mielettömän söpöjä! Mutta onhan vanhemmat pennut vähän touhukkaampia :) Sain ruokkia pikkuisen Murun, jolta nisän imeminen ei onnistu. Pentuja enemmän rapsutuksia sai kuitenkin vanhemmat koirat ja kotiin tultuani Mikon nenä kävi housuni ja käteni hyvin perusteellisesti nuuhkien läpi.

Sunnuntai-iltana kävimme vielä hyppytekniikkatreeneissä. Teimme ensin etäisyyksiä, jossa toiseksi viimeistä rimaa nostettiin 40 cm:iin asti ja sitten okseria, jossa myös nostettiin rimoja 40 cm:iin asti. Miko ei ole pitkään aikaan hyppinyt korkeita hyppyjä, joten nostan rimoja vähitellen. Muuten Miko hyppi ok, mutta jostain syystä okserille tultaessa Miko siirtyi vasemmalle päin eikä siis hypännyt keskeltä.

Misseilyä ja Agirotu 2015

Lauantaina Miko pyörähti vuoden tauon jälkeen näyttelykehässä. Näyttely oli Tuusulassa, jonne pääsimme Kaisan, Henrikan ja Hilaryn kyydillä. Kiitos heille! Olen nyt jo kokenut Kehäradalla kävijä, kun lauantaina tuli ajettua rataa myötä- ja vastapäivään ;) Menimme siis junalla Vantaan kautta Puistolaan. Kyllähän siitä voi seutumatkan maksaa, että pääsee Länsi-Helsingistä Koillis-Helsinkiin ilman vaihtoja :)

Päivä oli hyvin lämmin eikä näyttelypaikalla ollut juurikaan varjoa. Miko sai viilennystä kosteasta loimesta. Meidän vuoroa ei onneksi tarvinnut kauaa odotella. Kaikki neljä näyttelyyn ilmoitettua kooikeria, urokset Velmu ja Miko sekä nartut Vonne ja Hilary, olivat omissa luokissaan. Velmun olin nähnyt viimeksi pentuna viime syksynä ja nyt siitä oli kasvanut komea nuorukainen. Mutta niin pieni! Uroksilla oli sellaiset 8 cm kokoeroa...

Miko oli turhan kiinnostunut nurmikon hajuista, joten liikkeissä sen pää tahtoi pysyä maassa. Namia en antanut ollenkaan, vaikka niitä oli kädessä, sillä tuomari ei halunnut, että nameja käytetään. Liikkeiden jälkeen tuomari tutki Mikon. Vaikka kopelointia on viime aikoina tehty aika vähän, niin hyvin meni. Tuomarin poistuttua yritin saada Mikon seisomaan hyvin. Hetken päästä tajusin, että tuomari oli kaivamassa mittaa. Käänsin Mikoa sen verran, ettei se näe, kun tuomari tulee mitan kanssa. Mittaaminen meni ihan hyvin, mutta tuomarin mielestä mittaustulos ei ollut riittävän tarkka (vaikka mittaus meni ihan ok, niin ei Miko nätisti suorin jaloin seisonut). Sanoin tuomarille, että käännän vielä vähän koiraa, sillä se pelkää mittaa. Sitten tuomari lähti pois. Luulin jo, että EVA tulee, mutta aikansa saneltuaan arvostelua nousi sininen kortti eli Mikolle EH. Tuomarin ei juurikaan nähty muuta jakelevan kuin ERIä ja SA:ta, mutta poikkeus vahvistaa säännön :) EH on Mikolle hyvä tulos. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kesken arvostelun sanelun tuomari tuli vielä katsomaan Mikoa, mm. hampaat. Esitin Mikoa seisten enkä kyykistynyt Mikon viereen, kuten normaalisti teen ennen kuin tuomari tulee tutkimaan. Miko ei yhtään väistänyt tai suhtautunut tuomariin epäluuloisesti. Ja tuomari oli vielä mies. Kyykistyn aina Mikon viereen siksi, että jos seison, niin Miko todennäköisesti väistää (ja murisee).

Tuusula kr 4.7.2015
Blaz Kavcic, Slovenia: Too big male. Strong in construction. Strong, masculine head. Topline not completely firm. Heavy, long body. Long and strong legs. Changing coat. Medium balance in movement. VAL-EH VAK1

Big, strong, heavy. Iso Miko ainakin on, mutta ei raskas :)

Lämmin oli!

Sunnuntaina oli Agirodun vuoro Nastolassa. Kahtena viime vuonna olemme osallistuneet ALO-joukkueeseen ja tänä vuonna Miko oli 2. varakoira ALO-joukkueessa. Mikolle ei (onneksi) ollut tarvetta, joten jätin sen kotiin. Miko olisi kyllä kovasti halunnut tulla mukaan. Sen jälkeen, kun aloin pakata reppua, Miko seurasi kotona joka paikkaan. Vessaan se ei päässyt mukaan, joten se jäi oven taakse vinkumaan... Lähtiessä jouduin pistämään oven Mikon nenän edestä kiinni, niin kovasti se oli tulossa mukaan. Helpompi oli kuitenkin ilman Mikoa.

Sunnuntaina oli onneksi viileämpi ilma, mutta harmittaa, että onnistuin polttamaan käteni. Tarkoituksena oli pistää aurinkorasvaa heti kisapaikalla, mutta kun heti vastaan tuli tuttuja ja sitten taas lisää tuttuja, sitten alkoi pukukulkue, sitten menin syömään ja sitten alkoi joukkuekilpailut ja sitten lähdin jo kotiin, niin en sitten missään vaiheessa ennättänyt rasvailla. Aurinkokaan ei porottanut kuumasti ja välillä oli jopa viileä.

Oli mukava reissu ja oli taas kiva tavata tuttuja, ihmisiä ja koiria. Ilman koiraa sai välillä tehtäväksi pidellä muiden koiria. Mikäs siinä, kivoja olivat eivätkä haikailleet omistajiensa perään :) Kuvia löytyy täältä.

Melkein heti kotiuduttuani lähdimme Mikon kanssa hyppytekniikkatreeneihin. Teimme etäisyyksiä ja korkeutta. Etäisyyksissä Mikolla oli hyvä vauhti, korkeus meni rauhallisemmin. Korkeutta nostettiin 30 cm:stä 40 cm:iin.

Sekalaisia osa x

On taas pitänyt kirjoitella, mutta en ole saanut aikaiseksi. Aloitin loman tiistaina ja tänään avasin läppärin ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun vietän loman "yksin". Isännällä alkoi työt pari viikkoa sitten, joten hänen kesä menee töitä tehden. Kyllähän loma näinkin menee. Tällä viikolla kävin mm. Kehärata-ajelulla, kun uusi rataosuus avautui. Kehäradan junat pysähtyvät täällä Pohjois-Haagassa, joten ihan kotiasemalta pääsi kyytiin. Mikokin pääsee tällä viikolla Kehäradalle, mutta meidän yhteisellä reissulla on muu tarkoitus kuin huviajelu :) Mutta siis kirjoitteluun palatakseni... Mitäänhän tässä ei ole tapahtunut, mutta ajattelin ajatuksia kirjoittaa ylös.

Miko 2 viikkoa sitten satutti tassunsa, joka on jo parantunut ihan hyvin. Viime viikonlopusta lähtien Miko on kävellyt normaalisti eikä se varo tassua. Hyppytekniikat jäi kuitenkin välistä vielä viime viikolla.

Viime viikon keskiviikkona Espoon Nuottaniemessä oli kooikertapaaminen, sillä Suomessa vierailulla ollut hollantilaispariskunta halusi tavata suomalaisia kooikereita. Heillä on uros nimeltään Sammie. Mikon oli tarkoitus osallistua tapaamiseen, mutta tassun vuoksi se joutui jäämään kotiin. Minä kuitenkin menin paikan päälle. Paikalla oli kaksi suloista urospentua Chriskooi's kennelistä sekä 7 aikuista kooikeria + Sammie. Sää ei ollut ihan suosiollinen ja vettä tuli pariin kertaan, lopuksi ihan kunnolla ja reippaan tuulen kera. Melko kuivana kuitenkin pysyin. Kotiin pääsin hollantilaisten kyydissä. Kiitos Merville kyydin hankkimisesta! Kuvia täällä.

Tämän viikon keskiviikkona olin talkoilemassa meidän seuran agilityepiksissä. En osannut yhtään odottaa kotiutuvani vasta klo 0.30 jälkeen... Kisaavat aloittivat Agirodun Open Class -radalla ja kisaavia riittikin varmaan hyvien kelien vuoksi. Möllit alkoivat lähempänä kymmentä ja kisat olivat ohi klo 23 jälkeen. 23.30 kenttä oli palautettu normikuntoon ja 23.58 meni päivän viimeinen bussi. Siitä meni reilu puoli tuntia, että olin kotona. Onneksi Suomen kesäyöt ovat valoisia. Ja onneksi aamulla ei tarvinnut herätä töihin.

Huomenna Miko pyörähtää näyttelykehässä vuoden tauon jälkeen. Turkkia sillä ei vieläkään ole, mutta ei se enää ihan kauhealta näytä. Kehtaa sen ehkä kehään viedä. Niskaan on alkanut kasvaa pidempiä haituvia ja vatsaan myös. Turkkiin on tullut jo kiiltoakin takaisin. Ehkä karvanmenetys kertoo siitä, ettei ruokinta ole vielä ihan täysin tasapainossa. Nutrolin öljyn voisi vaihtaa lohiöljyyn, joka saattaa närästää. Mikoa jonkin verran närästää ruuan jälkeen, mutta ei mitenkään pahasti. Yleensä vain yksi röyhtäys tulee ruuan perään, mutta välillä se myös maiskuttelee. Kokeillaan lohiöljyä silti.

Karvaton koira

Ruokinnasta tuli vielä mieleen, että vielä noin 3 viikkoa sitten, kun Miko oli kovasti tyttöjen perään, sen ruokahalu huonontui ensimmäisen kerran sitten nuoruusiän ruokahaluttomuuskauden. Miko saattoi vain katsoa kuppiinsa ja kävellä pois. Sen mentyä ohi ilahduin kovasti, kun Miko söi hyvällä ruokahalulla ja nuoli kuppinsa puhtaaksi.

Olin ajatellut, että uuteen kämppään muutettuamme (eli maalis-huhtikuun vaihteesta lähtien) ryhdyn vihdoin panostamaan toisten koirien nätisti ohittamiseen. Eli vastaehdollistaa vastaantuleviin koiriin (sitä minulle ehdotettiin vuoden alussa). Välillä Miko ohitti toiset koirat pääsääntöisesti hyvin ja välillä tuntui, että se ärisee lähes jokaiselle vastaantulevalle koiralle. Muuton jälkeen Miko oli hyvin epävarma ulkona. Se ei oikein viihtynyt ulkona ja lähimetsässä se kääntyi takaisin kotiin päin, jos siellä oli joku muu koira. Miko on epävarma ja sitä jännittää vieraat koirat. Joitain koiria kohdatessa Miko jää seisomaan paikalleen ja tuijottaa häntä pystyssä. En tykkää siitä, joten olen jatkanut matkaa, jolloin Miko on väkisin  joutunut kohtaamaan jännittävän koiran. Ja ärinähän siitä seuraa. Ja siitä, että Miko oli lähes aina koiria ohittaessa lyhyessä (kireässä) hihnassa. Kun muuton jälkeen Mikoa jännitti toiset koirat entistä enemmän, niin aloin vaihtamaan suuntaa, kun vastaan tuli koira, joka sai Miko jämähtämään paikoilleen. Suunnan vaihtaminen sai Miko rentoutumaan ja jatkamaan matkaa. Samoihin aikoihin aloin antaa Mikolle riittävästi hihnaa ohitustilanteissa, jolloin se usein siirtyy pientareen puolelle/pusikoihin tai on muka haistelevinaan, kun toinen koira menee ohi (samalla koko ajan kulmien alta toista koiraa katsoen). Toisille koirille ärisemiset on vähentynyt reilusti. Näin olen toiminut huhtikuusta lähtien, joten aika kauan kesti tajuta, miten Mikoa jännittävissä tilanteissa pitäisi toimia. Silloin, kun Miko oli pentu tai vasta tulossa meille, hankin Tuire Kaimion kirjat "Pennun kasvatus" ja "Koirien käyttäytyminen". Jälkimmäistä vain selasin ja ensimmäistä luin jonkun verran, mutta liian vähän. Nyt minulla on ollut "Koirien käyttäytyminen" kesälukemisena ja täytyy todeta, että olisi ehdottomasti kannattanut lukea kirja jo kuusi vuotta sitten. Olin silloin vielä hyvin kokematon koirien kanssa ja olisin todennäköisesti osannut toimia Mikon kanssa toisin, jos tietoa olisi ollut enemmän. Juuri tänään pääsin ongelmakäyttäytymisestä kertovaan lukuun, jossa mm. mainittiin, että hihnan kiristyminen vain pahentaa esim. rähjäämisongelmaa. Onneksi koko ajan vain kehittyy paremmaksi koiranomistajaksi.

Mikon Rodi-veli siirtyi tiistaina sateenkaarisilloille autoimmuunisairauden vuoksi. Liian aikaisin joutui velipoika lähtemään...

Miko & Rodi

Veljekset halailevat

Tulipahan nyt sillisalaatti. Ja käsi tykkää huonoa. Loukkasin tänään oikean käden peukalon, joten olen aika paljon joutunut toimimaan vasemmalla kädellä. Pakko oli kuitenkin ottaa välillä myös oikean käden sormet mukaan kirjoittamaan. Peukalo taittui, kun sormi jäi ovesta kulkiessani oviaukon ulkopuolelle. Olin avaamassa viikattua pussilakanaa ja levitin käsiä vähän liikaa juuri oviaukon kohdalla. Isäntä ei voi vieläkään ymmärtää, miten näin voi käydä, mutta kaikki on mahdollista :D Maanantaina täytyy näyttää kättä lääkärille.