lauantai 27. toukokuuta 2017

Koiravalokuvauskurssin toinen kerta

Viime viikon keskiviikkona oli koiravalokuvauskurssin toinen kerta Laajasalossa Tullisaaren puistossa. Olimme ilmeisesti aika lähellä Santahaminaa, sillä muita odotellessa kuului aika mahtavia pamauksia. Vaikka tuollakin oli kivannäköistä maisemaa, niin paukkeen takia en ehkä omien koirien kanssa lähtisi sinne lenkkeilemään. Tosin Puolustusvoimien sivuilta taisi löytyä tietoa ainakin isoimmista paukuista. Kuvattavana oli tällä kertaa isosveitsinpaimenkoira, kaksi schipperkeä ja bernhardinkoira. Jakauduimme kolmeen porukkaan ja oman parin kanssa aloitimme bernhardilaisen kanssa. Se oli helppo kuvattava, sillä koira pysyi hyvin paikallaan, mutta haasteena oli saada kuvista erilaisia. Toinen haaste oli saada valonpilkahdus uroksen silmiin, jotka olivat syvällä päässä ja silmien kohdalla oli tumma maski. Silmät oli aika vaikea saada kuviin näkyviin. Seuraavaksi kuvasimme schipperkenarttuja. Mustien koirien kuvaaminen vaikutti haastavalta, mutta näiden koirien silmät sai kuviin hyvin näkyviin. Viimeinen kuvattava oli isosveitsinpaimenkoira, joka oli vielä pentu. Sen kohdalla ei oikein voinut toivoa sen kummempia asentoja, sillä ainakaan näin loppuvaiheessa koiralla ei enää oikein ollut keskittymiskykyä. Pidimme kuvaushetket lyhyinä ja kuvasimme nartun siinä asennossa, jossa se pysyi. Pääsääntöisesti en ollut tyytyväinen kuviin, sillä ne vaikuttivat värittömiltä ja tylsiltä. Edellisellä kerralla oli ollut pehmeä ilta-aurinko ja nyt oli pilvistä ja koleaa. Kyllä sitten lopulta osa kuvista oli ihan ok, mutta harmittavasti suurin osa schipperkejen kuvista oli epätarkkoja tai toinen koira ei ollut tarkentunut. Tällä kertaa kuvasin manuaaliasetuksilla, mutta ISOn jätin automaatille.




Kurssiin kuuluu tunnin coachingkerta per osallistuja ja minun tuntini oli tämän kerran jälkeen. Tunnin sai käyttää mihin valokuvaukseen liittyvään aiheeseen tahansa. Minä halusin keskustela kalustosta. Olin etukäteen pistänyt kouluttajallemme Nanille viestiä, että objektiiveista Canon EF 70-200mm f/2.8L IS USM II on se, josta eniten haaveilen, mutta Canon EF 24-70mm f/2.8L USM voisi olla aika sopiva perusobjektiiviksi, joka kävisi monenlaisiin tilanteisiin. Vasta vähän aikaa sitten, oikeastaan tuon 24-70mm objektiivin löytämisen jälkeen, aloin miettiä täyskennoiseen kameraan siirtymistä ja Canon EOS 6D osui jossain blogikirjoituksessa silmään. Meillä oli Nanin kanssa oikein hyödyllinen keskustelu. Yksi keskeinen tekijä kaluston osalta on se, mitä haluaa kuvata. Onko potretit se juttu vai liikkuva koira. Tykkään molemmista, mutta liikkuva koira on kuitenkin se, mihin haluan satsata. Siihen 70-200mm objektiivi on hyvä ja ilmeisesti monilla se on lähes ainoa, jota käyttävät. Nani oli sitä mieltä, että ehdottomasti kannattaa pistää rahat kuvanvakaajalliseen versioon. Toinen objektiivi, johon hän suositteli tutustumaan on 135mm f/2 objektiivi. Kiinteän polttovälin objektiiveissa on parempi kuvanlaatu kuin zoomeissa ja tuossa polttoväli on sama kuin zoomiobjektiivini pisin polttoväli, joka on ollut ihan sopiva näyttelyissä. Jostain syystä itse kallistun enemmän objektiiveihin, joissa polttoväliä voi vaihdella, mutta täytyy kiinteän polttovälin objektiivit ottaa myös huomioon. Nani suositteli, että täydenkennon kamera kannattaisi hankkia ensin, ettei vaan käy niin, että petyn hankkimaani objektiiviin, kun en saa siitä kaikkea irti nykyisellä rungolla. Lopuksi kysyin vielä makro-objektiiveista, sillä minua kiinnostaisi hankkia joku edullinen. Luonnossa on ihan kiva välillä kuvata pieniä asioita, kuten vaikka hyönteisiä tai kasveja. En enää muista, mitä objektiivia Nani suositteli, mutta makrot käyvät kuulemma myös koirakuvaukseen. Niillä mm. kohti juoksevaa koiraa voi kuvata vielä hyvinkin läheltä etäisyydeltä :)

Tutustuin vielä tarkemmin 6D runkoon ja päädyin siihen, että se on minulle sopiva, vaikka automaattitarkennus liikkuvissa kohteissa ei kauheasti ole saanut kehuja. Toisaalta jonkun mielestä tarkennusta pitää vaan oppia käyttämään oikein :) Ja niin siinä kävi, että eilen meille muutti Canonin 6D runko :D Nyt sitten täytyy tutustua kameraan rauhassa. Opettelemista on mm. siinä, että valintakiekko ja virtanappi on eri puolella kameraa. Selkeä ero oli jo mm. siinä, että 50mm obiskan polttoväli on nyt oikeasti 50mm eikä 1,6 x 50. Seuraavaksi täytyy alkaa säästää 70-200mm f/2.8 objektiivia varten. Nani suositteli hankkimaan rungon uutena, mutta objektiiveja voi hyvin hankkia käytettynä. Kokeillessa täytyy testata mm., että tarkennus ja kuvanvakaaja toimii eikä linssin sisältä kuulu mitään ylimääräisiä ääniä.

torstai 18. toukokuuta 2017

Veteraaniluokan korkkaus

Viime viikon keskiviikkona alkoi viiden kerran koiravalokuvauskurssi. Ensimmäisellä kerralla olimme Vuosaaressa Kallahdenniemessä. Siellä oli tosi kivat maisemat ja jos vaan olisi auto, niin koirien kanssa tulisi Itä-Helsingin kauniissa maisemissa käytyä. Puhuimme ensin valotuksesta ja valon suunnan vaikutuksesta sekä koiran/koiran omistajan ohjaamisesta. Sitten etsimme metsästä sellaiset paikat, jossa haluaisimme koiramallit kuvata. Ensimmäisen kerran malleina olivat tollerinarttu ja bokseriuros. Meidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toiset kävivät ensin bokserin kanssa valitsemillaan paikoilla kuvaamassa ja toiset tollerin. Minä olin ensin kuvaamassa tolleria. Tolleri oli ihanan rauhallinen ja sitä oli helppo kuvata. Bokseri olikin sitten vaativampi tapaus, sillä se kävi niin kierroksilla, ettei se malttanut pysyä paikallaan ja sen kiinnostus oli ihan jossain muualla. Jossain vaiheessa uskaltauduin siirtymään aukon esivalinnasta manuaaliasetuksiin, mutta iso-arvon jätin automaatille. Oli tosi kiva päästä kuvaamaan muun rotuisia koiria. Erityisesti ensimmäisestä kerrasta jäi mieleen se, että koiran silmistä pitää heijastua valo. Jos valoa ei näy, niin täytyy etsiä paikka, jossa valoa näkyy. Kurssiin kuuluu myös oma fb-ryhmä, jossa mm. saamme palautetta kuvista. Saimme ensimmäisen kerran päätteeksi lahjakassit sponsoreilta, joka oli mukava yllätys.




Sunnuntaina kävimme Mikon kanssa mätsärissä Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa. Näyttelysäännöt muuttuivat vuoden vaihteessa niin, että terveydellisistä syistä kastroidut urokset eivät voi enää osallistua näyttelyihin. Sen vuoksi korkkasimme veteraaniluokan mätsärissä. Miko oli luokkansa ensimmäinen ja sai pariksi vuoden vanhemman stabyuroksen. Tuomarina oli Armi Toivanen. Kumpikaan roduista ei ollut tuomarille tuttu ja oli hassu yhteensattuma, että molemmat olivat hollantilaisia rotuja. Mikosta tuomari heti kysyi, että sillä on varmaan kokemusta vastaavista tilanteista. Miko seisoi nätisti paikallaan ja tuijotti namikättä. Ei siinä tilanteessa mikään muu kiinnosta :) Tuomari tykkäsi molemmista, mutta antoi punaisen nauhan silmänsä menettäneelle stabylle. Veteraaneja taisi kaikkiaan olla 11. Sinisten kehässä tuomari valitsi Mikon ykköseksi. Syynä oli mm. se, että Miko oli liikkuessaan haistellut välillä. Multitaskaamista ;) Miko heti "palkintopallilla" pisti päänsä palkintokassiin ja selvästi löysi jotain kiinnostavaa. Kassissa oli vaikka mitä ja annoin Mikolle niistä puruluun, jota se varmaan oli havitellutkin. Puruluu oli nautaa ja siinä oli kanaa päällä. Nauta ei Mikon vatsalle sovi, mutta annoin sen tällä kertaa syödä puruluun. Siinä odotteluaika meni näppärästi. BIS-kehässä oli kaksi tuomaria ja 14 koiraa. Veteraaneissa punaisten ykkönen oli meidän pari, joten me olimmekin erinomainen pari :D Koirat ensin liikkuivat kolmessa osassa ja sitten tuomarit tutkivat koirat. Alkuun Miko oli ihan nätisti, mutta sitten kun sen takapäätä tutkinut miestuomari alkoi puhua, Miko alkoi murista ja haukahtikin kerran. Mikon murina ei ollut varoitusmurinaa vaan samanlaista, jolla se mm. kotona tervehtii. Tuomarit ei kuitenkaan enää sen jälkeen koskeneet Mikoon vaikka naureskelivatkin, että sillä on asiaa. Ei ollut yllätys, että jutteleva koira eli Miko käteltiin ensimmäisenä pois. Kaikki loppukilpailuissa palkittiin, joten saimme toisen runsaan palkintokassin mukaan. Oli mukava mätsäripäivä ja Mikon kanssa oli niin kiva olla kahdestaan, sillä silloin se on useimmiten tosi nätisti. Ihan huoletta pystyi mennä läheltäkin toisia koiria. Rion seurassa Mikonkin käytös huononee. Veteraanikehässä ei näyttelyitä varten olisi saanut hyvää treeniä, mutta minua se ei ainakaan haitannut.

Veteraanien SIN1

SIN1 & BIS14 palkinnot

Varasin meille kesäkaudeksi Hurtta Areenan ulkokentältä tunnin treenivuoron. Vuoro on sunnuntaisin. Ensimmäiselle kerralle emme ehtinyt, mutta viime sunnuntaina pääsimme ensimmäisen kerran treenaamaan. Lähtö oli noin 1,5 tuntia sen jälkeen, kun olin tullut Mikon kanssa kotiin 6,5 h mätsärireissulta, joten Miko sai jäädä kotiin lepäämään ja lähdin Rion kanssa kahdestaan. Ajatuksena oli totutella uuteen treenipaikkaan ja tehdä vain lyhyesti jotain. Olin tarkoituksella valinnut sellaisen ajan, ettei muilla ole samaan aikaan vuoroa, mutta kausikorttilaisia voi tulla milloin vain treenaamaan. Kun saavuimme kentälle, se porukka, joiden piti lopettaa hallissa samaan aikaan kuin meillä alkaa vuoro, olivatkin kentällä. Odottelin hetken aikaa, mutta kun heillä näytti menevän yli, niin menimme kauemmalle kentälle. En tiennyt kumpi kenttä meillä oli varattuna. Kumpikaan kentistä ei ollut kokonaan aidattu, joten viivyttelin aloittamista siitä toivossa, että viereinen kenttä tyhjenisi lähiaikoina. Kävin tekemässä meille pari harjoitusta valmiiksi ja sitten kävin leikittämässä Rioa kentällä sponsoripussissa olleella Ke-Hu-lelulla. Se oli kiva lelu ja Rio pystyi hienosti keskittymään leikkiin. Viereisellä kentällä ei millään meinannut loppua treenit, vaikka vähitellen porukka alkoi lähteä. Uskaltauduin sitten jo päästämään Rion irti kentällä ja teimme ensin muuria, joka oli Riolle uusi este. Muuri alkoi sujua ihan hyvin, mutta Rion tarve tökätä kuonolla tai tassulla esteitä aiheuttaa välillä vähän jännitystä. Muurissa oli palikat päällä ja niitä Rio tökkäsi. Olihan ne aika jänniä, kun ne liikkuivat. Mutta onneksi palikat ei mikään mahdoton juttu ollut. Tauon jälkeen ajattelin naksutella rengasta. Olin unohtanut, että sitäkin Rio tökkii ja se onkin jo paljon jännittävämpää. Pari onnistunutta toistoa saatiin enkä viitsinyt yrittää enempää. Täytyisi ensin harjoitella harjoitusrengas varmaksi. Viereinen kenttä lopetti puoli tuntia myöhässä ja sitten pääsimme Rion kanssa paremmin treenaamaan. Teimme paria erilaista putki-hyppy -yhdistelmää. Lopulta olimme paikalla koko tunnin, vaikka aika vähän mitään tehtiin. Treenien päätteeksi sain avaimen kentälle ja tiedon, että se kenttä jossa treenasimme, oli oikea. Täytyy seuraavilla kerroilla katsoa, jos vaikka putkesta saisi vähän estettä kentän laidalle. Kyllähän Rio varmaan ihan hyvin kentällä pysyy, mutta olen vähän varovainen sen kanssa varmuuden vuoksi.

Maanantaina kävimme Konalan Mustissa & Mirrissä Lemmikkien koulukuvauksessa. Mikolle se oli jo neljäs kerta koulukuvauksessa ja Riollekin toinen. Halusin vielä ainakin kerran käydä kuvauttamassa pojat, sillä olisi kiva teettää kuvista vaikka taulu. Viime kerralla Rio oli 4 kk eikä se silloin ollut ihan parhaan näköisessä kehitysvaiheessa :) Mikon housukarvat on melko runsaat ja pitkät. Ne usein Mikon kyykistyessä levittäytyvät nätisti maahan niin, että jätökset tipahtavat suoraan päälle. Miko kävi tarpeillaan hieman ennen meidän vuoroa. Edellispäivän nautapuruluu taisi vaikuttaa asiaan ja tietenkin tällä kertaa tuotos oli löysähköä ja sotki ihan kunnolla Mikon housukarvat. Sain jonkin verran kostutetulla paperilla putsattua karvoja, mutta taskusta löytyi vain yksi nenäliina. Onneksi Mustissa ja Mirrissä sain pari märkää paperia lisää ja sain lopulta siistittyä karvat kohtuu hyvin. Kuvauspaikka oli aika häiriöisessä paikassa, mutta Rio selviytyi kuvauksesta hyvin. Ei se varmaan edes huomannut lasin takana ihastelevia ihmisiä. Nyt odotellaan kuvia ja toivottavasti siellä useampikin kiva kuva :)

 Miko nauttii auringosta ja rapsutuksista

maanantai 8. toukokuuta 2017

Miko 8 vuotta


Eilen Miko täytti 8 vuotta eli se on jo veteraani-ikäinen! Paljon onnea Miko ja sisarukset!

Miko juhli synttäreitään rallytokokisoissa. Olin hyvillä fiiliksillä ennen kisoja. Miko on tehnyt treeneissä tosi hyvällä vireellä eikä paineistumista ole juuri näkynyt. Lauantaina käytin pojat erikseen ulkona. Miko sai siten kävellä ihan omaan tahtiin ja se löntysti hitaasti aika ison osan lenkistä. Vauhti oli niin hidasta, että minulle teki vaikeaa kävellä riittävän hitaasti. Sen jälkeen tuli sellainen fiilis, että jos Miko lenkilläkin menee tällaista tahtia, niin miksi se kisoissakaan olisi yhtään reippaampi. Lauantai-iltana tehtiin lyhyet treenit iltalenkin yhteydessä. Alkuun meni ihan ok, vaikka Miko ei ollutkaan treenimoodissa, mutta sitten halusin saada lopetettua oikein hyvään suoritukseen ja sillä sain Mikon paineistumaan. Sitä onnistunutta, hyvää lopetusta sitten haettiin hetken aikaa. Sen jälkeen tuntui, että sunnuntain kisoista ei tule yhtään mitään. Sitä tunnetta oli vaikea saada pois ja tiesin, että sillä fiiliksellä ei ainakaan tule mitään.

Sunnuntaiaamuna olin jo paremmalla fiiliksellä ja uskoa suorituksen onnistumiseen. Avoimen luokan ratapiirros oli kivannäköinen, sillä siitä puuttui kaikkein vaikeimmat liikkeet. Olin jo etukäteen päättänyt, etten hinkkaa vaikeampia liikkeitä kisapaikalla, jotta en paineista Mikoa. Pari liikettä kuitenkin tehtiin lämppärinä ennen omaa suoritusta.




Heti lähdön jälkeen Mikolla meni nenä maahan eikä ensimmäisenä kylttinä ollut pyörähdys onnistunut kuin vasta kolmannella yrityksellä. Pyörähdyksen onnistumisprosentti kisatilanteissa on ollut 0 %, joten en lähtenyt uusimaan sitä. Kyltistä tuli -1 ja -3, joka yllätti sillä odotin -10. Paikalla käännöksen vasemmalle uusin. Houkutuksessa Miko haisteli muovivatia. Viimeisen kyltin uusin, sillä en saanut Mikoa eteen istumaan. Taisin tulla liian lähelle kylttiä, sillä toisella yrityksellä Miko kävi haistelemassa kylttiä eikä siltikään tullut eteen istumaan. Siitä siis yhteensä -13. Lisäksi tuli muita pienempiä pistemenetyksiä.

Radan jälkeen ei ollut kovin hyvä fiilis, sillä Miko taas paineistui ja teki kaiken hitaasti. Erityisesti sivulle istuminen oli vaikeaa, kuten normaalistikin Mikon paineistuessa. Silloin joudun vaihtamaan sivu-käskyn istu-käskyyn. Mietin, että on siinä ja siinä saammeko tuloksen. Enemmän kallistuin alle 70 pisteeseen. Tulostaululle kuitenkin ilmestyi lukema "70" eli saimme juuri ja juuri hyväksytyn tuloksen. Olen tyytyväinen tulokseen, sillä tämä oli viides avoimen luokan kisa ja toinen hyväksytty tulos. Mutta olisihan se kivempi saada tulos radalta, josta jäisi hyvä mieli. En tiedä, miten voisin saada paineistumisen pois. Jos saisimme vielä sen yhden tuloksen, niin ei tarvitsisi enää miettiä kisaamista. Tuloslapussa oli tuomarin kommenttina "Osaava koirakko. Harjoittele hiukan häiriöitä lisää." Se ilahduttaa, että tuomari näki, että me kyllä osataan, vaikka meno ei kovin hyvältä näytäkään. Näin on aikaisemminkin lukenut kommenttina. Molemmat avoimen luokan tulokset on samalta tuomarilta, joten täytyy olla tarkkana, ettei enää mennä hänen radalle.






torstai 4. toukokuuta 2017

Koulutuksia

2,5 viikkoa sitten kävimme Mikon kanssa meidän seuran järjestämässä rallytokokoulutuksessa. Olimme AVO-tasoisessa ryhmässä ja kouluttaja oli Oona Mäki. Kentälle oli tehty avoimen luokan rata sekä omatoimipiste, jossa oli paljon erilaisia houkutuksia ja mahdollisuus harjoitella eteen istumista monista eri kulmista. Kävimme Mikon kanssa ensin omatoimipisteellä, jossa Miko hienosti piti kontaktia eikä langennut houkutuksiin. Ratatreeniin menimme ryhmän viimeisenä. Kerroin kouluttajalle meidän suurimmat ongelmakohdat eli vire/paineistuminen, erityisesti kisatilanteessa, ja takapään käyttö/vasemmalle käännökset. Paineistumisesta kouluttaja vielä kysyi miten se näkyy. Sitten menimme radan kertaalleen läpi ja palkkasin välillä. Mikolla oli ihan kiva vire, jolloin yleensä käännöksetkin ovat ok. Kouluttaja sanoi, että hän oli luullut näkevänsä jotain pahempaa käännöksissä, mutta ne olivatkin ihan kelvollisia. Muutamia kylttejä teimme uudestaan, en nyt muista mitä kaikkea, mutta 360 vasemmalle oli haastavin. Kouluttaja sanoi, että käännyn Mikoa kohti niin, että "työnnän" sitä ja se vaikuttaa suoritukseen negatiivisesti. Minun pitäisi muistaa pitää oikeaa olkapäätä takana eikä edessä. Treenit meni kokonaisuudessaan ihan hyvin ja sunnuntaina olisi sitten tosi kyseessä. Toivottavasti pystyn olemaan paineistamatta Mikoa. Todennäköisesti kisaamme vain meidän seuran omissa kisoissa, joita on tänä vuonna kolme, kaikki kesäkaudella. Jos edes yksistä kisoista tulisi hyväksytty tulos, mutta mieluiten kaksista :)

Pääsiäisen jälkeisen viikon olin lomalla, joten pojat saivat nauttia siitä, että niillä oli myös päivisin seuraa ja lenkitysten väliset ajat olivat tasaisempia kuin työpäivinä. Viimeisenä lomapäivänä teimme 15 km lenkin kiertäen Haltialan kautta. Lenkin aikana saimme nähdä monenlaisia versioita suomalaisesta kevätsäästä :)

Viime keskiviikkona kävin kahden tunnin valokuvauskoulutuksessa, joka oli tarkoitettu koirayhdistysten aktiiveille. Koulutuksen piti Nani Annette Paloheinän maastoissa. Hyviä uusia ideoita tuli koulutuksen aikana ja sen jälkeen ilmoittauduin Nanin pitämälle koiravalokuvauskurssille, joka alkaa toukokuun toisella viikolla. Valokuvauskalusto on myös ollut mietinnän alla ja ajattelin kysellä kouluttajan mielipiteitä objektiivitoiveistani. Viime viikolla myös sisäistin croppi- ja täyskennoisen kameran eron, vaikka asia on monesti aikaisemmin tullutkin eteen, ja aloin haaveilla täyskennokamerasta. Yksi asioista, joita mietin, on se, että onko haluamani kalusto liian ammattilaistasoinen omiin taitoihin nähden. Onhan se rahan tuhlausta, jos hankkii kaluston, jota ei osaa käyttää kunnolla :) Mutta olen on nyt enemmän innokas oppimaan kuin aikaisemmin.

Kouluttaja kannusti kokeilemaan kuvaamista
vastavalossa. Hyvä vinkki oli myös katsoa,
ettei kuviin tule ylimääräisiä oksia ja heiniä
(kuten tässä kuvassa).

Lauantaina vietin lähes 6,5 tuntia Koira- ja kissakoulu Heiluvan Hännän tiloissa, jossa osallistuin Rähjäämätön ja arkailematon koira BAT 2.0 -seminaariin. Kävin syksyllä saman seminaarin kolmituntisen version. Paljon tuli tuttua asiaa, sillä olen käynyt samassa paikassa myös elekieliluennon (koiran elekielen tunteminen on olennainen osat BATia) sekä lukenut tuon Grisha Stewartin BAT 2.0 kirjan. Ei aiheesta tällä kertaa enempää, sillä oma kirjoitus BATista on tulossa myöhemmin. Aloitin sen kirjoittamisen jo syksyllä, joten ei se ihan kauhean nopeasti etene :)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kooikerkoulua ja talvikauden päätös

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä osallistuimme koko perheen voimin kooikerkouluun, joka oli tuttuun tapaan Nuottaniemessä Espoossa. Aprillipäivän keli oli aika ikävä. Aikaisemmin oli satanut lunta ja tapaamisen ajan satoi vettä, onneksi ei kuitenkaan ihan kauheasti. Paikalle pääsimme Helin, Hetjan ja Jackin kyydillä. Samaan aikaan paikalle saapui Huugon pentu Alma. Olin ajatellut, etten ainakaan Rioa päästä pennun lähelle, mutta Rio osoittikin positiivista kiinnostusta pentua kohtaan. Kun Alma rohkaistui, se tuli lähemmäksi ja Rio haisteli sitä nätisti. Kun porukka oli kasassa, kävimme pienellä kävelyllä. Rioa alkoi hermostuttaa koirien paljous, joka sai sen haukkumaan muille, myös Alma-pennulle. Mikonkin piti alkuun avata äänijänteitään...

Paikalla oli Mikon, Rion, Hetjan ja Jackin sekä Alman lisäksi Savina, Bene ja Riemu. Myös Meeko käväisi paikalla. Alman ja Meekon lähdettyä aloitimme. Kiersimme ensin yhdessä ympyrää välillä pysähtyen seisomaan ja sitten välillä tehtiin rallytokon pyörähdys sivulla. Ihan hyvin isäntä pärjäsi Mikon kanssa, vaikka hän ei ole koirien kanssa treenaillut :D Teimme yksittäin erilaisia rallytokon käännöksiä. Nämä tein peräkkäin molempien koirien kanssa eli vaihdoin ensimmäisen suorituksen jälkeen koiraa. Ihmeen hyvin Rioltakin onnistui käännökset, vaikka emme ole vielä mitään rallytokoon liittyvää treenannut. Tosin käännöksiin riittää, että koira osaa seurata. Lopuksi teimme vielä pujottelua.

Jack, takana Hetja

Alma

Meeko & Riemu

Meeko & Riemu

Alma & Jack

Alma & Jack

Jack

Bene

Bene, Savina, Riemu, Hetja, Jack, Miko ja Rio

Tämän viikon perjantaina oli meidän viimeiset talvikauden treenit. Olin ajatellut U:n muotoista radanpätkää. Kentällä olleita esteitä hyödyntämällä saimme tehtyä soikion muotoisen radan. Testasin ensin radan Mikon kanssa. Rion kanssa kävi taas niin, että ensin yritin aloittaa alusta ja tehdä pienemmissä osissa, mutta sitten lopulta aloitimmekin loppupäästä, joka tähänkin mennessä on toiminut paremmin. Yksi mutkaputken jälkeinen hyppy oli vähän hankalassa kulmassa ja olin ohjauksen kanssa koko ajan myöhässä, joten Rio tuli siitä useimmiten ohi. Suora eteneminen on vielä Riolle hankalaa, joten siihen täytyy panostaa enemmän. Rion ollessa tauolla tein radan kaksi kertaa Mikon kanssa. Se tuntui niin ihanan helpolta. Ei tarvinnut kuin näyttää esteitä (ja huudella käskyjä) ja Miko meni eikä sitä tarvinnut saattaa ihan putken suulle asti. Mikolla on tietysti paljon enemmän kokemusta ja se osaa hakeutua esteelle, joka sille näytetään eikä se katsele niin paljon minua. Loppuaika käytettiin siihen, että yritin saada Rion kanssa onnistumaan radan ensimmäisen puolikkaan. Suoran putken kohdalla jouduin ihan tosissani juosta, jotta olin ajoissa ohjaamassa Rioa seuraavaan putkeen. Sitä kun teki muutaman kerran, niin alkoi tulla kuuma ja hengästyttää... Viimeinen toisto onnistui parhaiten ja päästiin lopettamaan hyvään fiilikseen.


Viime viikolla löytyi ensimmäiset punkit. Mikossa oli yksi kiinnittyneenä ja yksi kävelevä löytyi jommastakummasta. Punkkilitkut on ostettuna, mutta en ihan vielä pistä niitä. Viime aikoina on ollut pakkaspäiviä ja ensi viikolla on kai enemmänkin, joten ehkä ensimmäiset punkit kuolevat pakkaseen.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Puoli vuotta kastroinnista

Viime viikon perjantaina oli talvikauden toiseksi viimeiset treenit. Rion keskittymiskyky tuntui ihan olemattomalta ja varsinkin alkuun se haisteli paljon. Tarkoituksena oli kokeilla joitain ohjauskuvioita, mutta saman hinkkaamiseksi treenit meni. Vähän turhautumista oli havaittavissa itsessäni, sillä Rio ei alkuun meinannut pysyä paikallaan ollenkaan vaan se istumisen jälkeen juoksi isännän luokse ilmeisesti palkan toivossa. Välillä nenä vei Rioa. Treenien jälkeen tuli mieleen, että hallissa oli saattanut olla ennen meitä juoksuinen narttu, sillä varsinkin alkuun Rio haisteli kovasti maata ja se voisi selittää keskittymiskyvyn puutteen. Normaalistikin keskittymisen kanssa on välillä haasteita, mutta Rio haluaa kuitenkin tehdä yhdessä. Tällä kertaa joudun koko ajan huudella Rioa ja normaali tekemisen meininki oli harvinaisempaa. Nyt viikon päästä videoita katsellessa ei näyttänyt yhtä "pahalta" kuin treeneissä tuntui. Riohan jopa odotti tosi hienosti lähtölupaa (jonka huomasin vaihtelevan, siis lupasanan).


Mikio pääsi taas rallattelemaan. Treeneissä se tuntuu aina tekevän kivalla vireellä, mutta saa nähdä miten käy kuukauden päästä, kun menemme pitkästä aikaa kisaamaan.

Maaliskuun lopussa tuli täyteen puoli vuotta Mikon kastroinnista. Mikosta otettiin kuvat kastrointia edeltävänä päivänä, jotta myöhemmin voi vertailla, miten kastrointi on vaikuttanut turkin määrään. Eilen otimme uudet pönötyskuvat. Kuvissa on eroa 6 kuukautta ja 11 päivää. Kuvat on otettu aika erilaisissa olosuhteissa eli ensimmäiset syysiltana kotona ja jälkimmäiset pilvisenä kevätpäivänä ulkona, joten turkit näyttää aika erilaisilta. Syyskuun lopussa Miko ei ole ollut ihan parhaassa karvassa, joten varsinkin alemmassa kuvassa (vasen kylki) ero näyttää todellista suuremmalta. Mikolle ei ole onneksi tullut vielä juurikaan höttökarvaa, vaan sille on tullut lisää hyvälaatuista turkkia. Erityisesti karvaa on tullut hännäntyveen, "housuihin" ja rintaan. Vähän hankala sanoa, mikä on normaalia karvanlähdön jälkeistä turkin kasvua ja mikä kastroinnista johtuvaa, mutta tuo hännäntyven paksu karva on ainakin uutta ja runsas housukarvoitus. Toistaiseksi turkki on siis ihan ok. Ensimmäistä kastroinnin jälkeistä karvanlähtöaikaa odotellessa...



Mikosta on tullut kastroinnin jälkeen ahneempi. Aikaisemmin saatoin mm. jättää biojätepussin eteiseen odottamaan, että seuraavan kerran lähdemme ulos. Nyt ei enää voi tai jos jättää, niin estän aidalla päädyn eteiseen. Tätä ennen toki ehti käydä vahinko eli kerran yllätin Mikon herkuttelemasta biojätepussin sisällöllä... Siellä oli ollut mm. kakun jämät, joista osa löytyi kengästäni. Toinen vahinko sattui vähän aikaa sitten. Olin ottanut aidan pois, sillä teimme lähtöä ulos. Sen pienen hetken, kun en katsonut Mikon perään, se ehti mennä tonkimaan biojätepussia.

Vaihdoin heti kastroinnin jälkeen Mikon ruuan light/senior versioon ja olen yrittänyt olla tarkka ruoka-annosten koon kanssa. Siitä huolimatta Miko on lihonut. Nyt painoa 15,1 kg ja kastrointipäivänä oli 14,3 kg eli 800 g on tullut lisää. Kovin paljoa en enää haluaisi ruoka-annosta pienentää (Miko syö saman verran kuin Rio), mutta täytyy kiinnittää huomiota ruuan rasvapitoisuuksiin ja lisätä liikunnan määrää. Voi olla, että Miko on saanut hieman enemmän ruokaa nyt, kun se on jonkin aikaa ollut enimmäkseen nappulalla, sillä minulla on ollut vaikeuksia nähdä vaivaa raakaruuan eteen. Mutta nyt on taas ruoka raakapitoisempaa. Mikon mielestä se ei saa tarpeeksi ruokaa ja Miko täydentääkin ruokavaliotaan syömällä ulkona kaiken mahdollisen syötäväksi kelpaavan. Siihen kuuluu mm. löysät koirien ulosteet, jeejee. Mutta ainakin ruoka toimii paremmin motivaattorina kuin aikaisemmin :)

Eniten kastrointia sai epäilemään se, miten se vaikuttaa valmiiksi epävarman koiran luonteeseen. Sama koira Miko edelleen on kuin ennen, mutta kyllä kastrointi on korostanut sen epävarmuutta. En vielä tiedä, ollaanko nyt jo normaalissa kastroinnin jälkeisessä tilassa vai onko se vuoden tai pidemmän ajan kuluttua kastroinnista. Tällä hetkellä tilanne on ihan ok, mutta Miko haukkuu helpommin vieraille koirille kuin ennen. Miko harvoin rähisee, vaan se nykyään useammin vain haukkuu eikä hihna edes kiristy. Minusta se on selkeää epävarmuutta ja epämukavuutta, jota vastaantuleva koira saa Mikossa aikaan. On vaan jotenkin huvittavaa, usein myöskin ärsyttävää, että Miko haukkuu pienikokoiselle tyttökoiralle, jonka habituksessa ei ole mitään uhkaavaa. Rio on edelleen se, jolle vastaantulevat koirat on isompi ongelma, mutta Miko haukkuu useammin. Miko on kuitenkin edelleen se koira, jonka kanssa voi ulkoilla luottaen, ettei se hötkyile turhasta (turhan oloisia haukkumisia lukuun ottamatta). Miko haukkuu helpommin, jos Rio mukana. Puolen vuoden aikana on ollut nähtävissä, että hormonien tasapaino on välillä järkkynyt tai mitä ikinä se nyt onkaan. Alkuvuodesta oli parin viikon ajanjakso, jolloin Miko reagoi kaikkeen tosi helposti ja se tuntui ylireagoivan. Mm. ovikellon soiminen sai sen haukkumaan korkeaa haukkua eikä se meinannut lopettaa. Pari kertaa lenkiltä kotiin palaamisen jälkeen en pystynyt pidättelemään kyyneileitä, sillä tunsin niin suurta epätoivoa kun molempien kanssa oli vaikeaa ulkona. Erityisesti harmitti, jos Miko reagoi sellaisessa tilanteessa, jossa Rio aikaisemmin reagoi, mutta ei enää. Harmitti se, että kun Rio ei enää jännittänyt tilanteessa niin paljoa, niin sitten Miko antoi sille aihetta hermostua (mutta ei Rio onneksi hermostunut). Onneksi kyseessä oli vaihe, joka meni sen parin viikon jälkeen ohi. Nyt ulkoilut menee jo ihan hyvin eikä ole tarvinnut tuntea epätoivoa :) Se tietysti harmittaa, että Mikolta tulee haukku turhan helposti, mutta tavallinen haukku on parempi kuin rähinä.

Lopuksi todettakoon, että en kadu kastrointia ollenkaan. On huomattavasti helpompaa, kun tyttökoirat ja niiden juoksuajat eivät enää hetkauta Mikoa. Kyllä se edelleen nuolee pissoja, mutta that's it. Ei enää levottomuutta, vikinää ja haikailua. Ja ennen kaikkea: ei enää suurentunutta ja aristavaa eturauhasta. Mikon kastrointi on kylläkin vahvistanut ajatustani siitä, että toivon, ettei Rioa tarvitse koskaan kastroida.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Huojumista

Perjantaina oli taas treenipäivä. Minulla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa illan treeneille. Yleensä olen jotain ajatellut, mutta yllättävän hankalaa on ollut tehdä suunnitelmia. Täytyy viimeistään kesäkaudella petrata ja ottaa mm. ohjauskuvioita harjoitteluun. Olen päätynyt siihen, että yritän saada kesäkaudeksi tunnin omatoimivuoron, sillä en enää oikein ehdi treenailla Mikon kanssa meidän puolituntisella. Rion radan rakennukseen menee jonkin aikaa ja kun edistymme, niin siihen menee vielä enemmän aikaa. Myös Rion varastelut vievät aikaa. Olen sitä mieltä, että treenatessa vähemmän on enemmän, mutta en usko, että tunnin treenivuorolla tulisi tehtyä liikaa. Silloin ehtii keskittyä enemmän Mikoon eikä tarvitse kiirehtiä ja katsoa koko ajan kelloa.

Hallin nurkasta löytyi harjoitusrengas, jolla aloitimme Rion treenit. Se olikin parempi vaihtoehto kuin oikea rengas, sillä Rio ei saanut sillä säikäyteltyä itseään. Alkuun Rio meni vain yhdeltä puolelta renkaan läpi, mutta pienen avustuksen jälkeen alkoi molemmat suunnat toimia. Täytyy jatkaa harjoitusrenkaalla treeniä ja ottaa oikea rengas käyttöön vasta, kun rengas sujuu hyvin. Toisena harjoituksena aloitimme keinun läpsimistä, sillä keinu oli valmiiksi laskettuna. Rion kanssa ei ole vielä mitään tehty keinun eteen muuten kuin, että olen opettanut sille post it lappuun koskemista. Tarkoituksena siis totutella kolahdukseen sulkemalla kaapin ovia tai laatikkoja. Koulutus ei vaan ole kauheasti edennyt kun yleensä unohdan harjoitella sitä… Alkuun keinu oli liian korkealla, mutta onneksi melko nopeasti tajusin hakea keinun toiseen päähän jonkin korkeamman esteen. Rio säikähteli keinun kolahdusta, mutta onneksi se siitä huolimatta kävi läpsimässä keinua. Vielä kosketus oli pääosin hyvin pieni eikä saanut keinua liikahtamaan, mutta tästä on hyvä edetä.

Välissä Miko pääsi tekemään rallytokoa ja sitten isäntä leikki sen kanssa vinkupallolla. Miko teki taas mukavan innokkaasti ja käännökset olivat erityisesti hyviä. Mikolla on pääsiäisenä rallytokokoulutus ja toukokuulle haluaisin ilmoittaa sen kisoihin. En ilmoittanut Mikoa olenkaan ohjattuihin rt-treeneihin, joten olemme omatoimitreenien varassa. Omatoimisesti menee kivasti, mutta saa nähdä miten käy vireen kisoissa. Olisi kiva saada RTK2 pois alta, vaikka se meinaakin, ettei sen jälkeen todennäköisesti enää tule kisoja Mikon kanssa. Siihen vaaditaan vielä kaksi hyväksyttyä tulosta.

Lopuksi Rio pääsi juoksemaan kahden hypyn ja putken suoraa. Lähtöluvan odottamisen kanssa tuntui olevan enemmän hankaluuksia kuin yleensä. Rio tiesi itsekin miten rata menee eikä tarvinnut minua ohjaamaan… Lopuksi yritin saada Rion vielä toiseen putkeen, mutta tiesin sen olevan haastavaa, sillä en pysty jättämään Rioa kovin kauas ja minulla ei nopeus riitä. Sitten kun oikein yritin keskittyä juoksemiseen, niin ohjaus taisi jäädä puolitiehen, sillä Rio tuli ensimmäisestä putkesta ohi. Aika tahtoi loppua kesken, joten loppuun tehtiin kerran mutkaputkea, jotta voitiin lopettaa onnistumiseen. Yleensä rimat on ollut 20 cm korkeudessa, mutta nyt oli 25 cm.



Lauantaina tulin muistaakseni joskus viiden jälkeen poikien kanssa lenkiltä kotiin. Ryhdyin melkein heti leipomaan. Jossain vaiheessa kävin olohuoneessa ja huomasin, että sfinksiasennossa makaava Rio huojuu. Sen jälkeen tarkkailin vähän väliä Rioa ja huomasin, että se huojuu myös istuessaan eikä se kovin pitkään seiso vaan menee melko pian taas makaamaan. Rion seisominen näytti välillä siltä, kuin se olisi saanut rauhoituspiikin. Sen takajalat oli välillä yhdessä vartalon alla tai etujalat leveästi kuin se yrittäisi pysyä pystyssä. Rio oli myös melko vaisu. Ruoka sille maistui hyvin, mutta normaali touhuaminen oli jäänyt. Huolestuin, mutta päätin odottaa seuraavaan päivään ennen kuin lähden viemään Rioa päivystykseen. Mietin mistä voisi olla kyse. Olisiko kyseessä kenties välikorvan tulehdus, vestibulaarisyndrooma (käsittääkseni se on vain vanhojen koirien vaiva), kipukohtaus (isäntä oli aikaisemmin astunut Rion hännälle), lievä epilepsiakohtaus (tätä kesti koko illan, joten tuskin mikään kohtaus) tai myrkytys (pojat oli syönyt jotain ulkoa, mutta Mikon ruskeasta suusta päätellen jonkun koiran jätöksiä). Iltalenkillä Rio liikkui ihan normaalisti ja normaaliin reippaaseen vauhtiin. Koipea nostaessa ei ollut ongelmia tasapainon kanssa. Rapussa hissiä odotellessa Rion tasapainossa oli häikkää. Sen tasapaino vietti oikealle ihan niin kuin Rio olisi humalassa. Hississä Rio istui pää vinossa, joten aloin jo kallistua välikorvan tulehduksen suuntaan. Sunnuntaina tarkkailin Rioa koko päivän. Välillä pysähdyin katsomaan sitä pidempään, jotta huomaisin horjumisen, mutta horjumista ei enää näkynyt. Rio oli normaali itsensä; leikki Mikon kanssa, retuutti leluja ja touhusi omiaan. Ulkona lauantailta varastoon jäänyt energia purkautui ikävällä hihnakäytöksellä. Edelleen ihmetyttää, mistä mahtoi olla kyse, mutta onneksi se meni ohi. Toivottavasti kyse ei ole mistään myöhemmin esille tulevasta vakavammasta asiasta.